Iloinen yllätys

Aamupäivällä ovikello soi, ja olin iloisesti yllättynyt, kun ovella oli Ivko.

- Hei, ei kai meille tänään ole pakettia tulossa, ihmettelin.

- Ei, mutta naapurillenne tuli ja minä halusin vain nähdä sinut, Ivko vastasi hymyillen.

- Hienoa, että tulit, tule ihmeessä sisälle.
Ivko astui sisälle ja suuteli minua.

- En voi jäädä pitkäksi aikaa, halusin vain viettää kanssasi hetken, Ivko sanoi pitäen minua syleilyssään.

- Haluatko jotain juotavaa? kysyin.

- Ehkä vesilasin, kiitos.

Menimme keittiöön ja annoin Ivkolle juotavaa.

- Voitaisiinko me nähdä taas tällä viikolla? Ivko kysyi.

- Hmm, ehkä lauantai-iltapäivänä saattaisi olla mahdollista, mieheni vie lapset ilmeisesti jalkapallopeliä katsomaan, silloin minulla olisi koko iltapäivä aikaa.

Ivko ilahtui silminnähden.

- Se olisi mahtavaa, toivottavasti onnistuu.

- Luulen että se olisi mahdollista, vastasin hymyillen.

- Nyt minun täytyy jo lähteä, Ivko sanoi.

Menimme yhdessä ovelle, suutelimme ja sanoin:

- Varmaan keskiviikkona näemme taas, saan luullakseni paketin.

- Kiva, nähdään sitten parin päivän päästä, Ivko sanoi, antoi vielä suudelman ja lähti reippain askelin kohti pakettiautoaan.

Olin koko päivän iloinen, että Ivko oli käynyt. Perjantain jälkeen olin mielessäni pelännyt, että olisin loppujen lopuksi hänelle vain yksi kaato, ja suhteemme olisi loppunut siihen. Asia näyttikin olevan täysin päinvastoin, Ivko oli hyvin innokas näkemään minua.

Vierailu Ivkon luona

Olin koko päivän hieman jännittynyt. Jos sanoisin, että olin kuin tulisilla hiilillä, se olisi liioittelua, mutta aika tuntui matelevan ja oli vaikea keskittyä tekemään mitään. Yritin kuluttaa aikaa tekemällä viikonlopun kotitöitä valmiiksi ja valmistelemalla maanantain työtehtäviä.

Laittauduin valmiiksi hyvissä ajoin. Oli hyvin lämmin päivä ja olin valinnut päällepantavaksi tummansinisen paitamekon ja punaiset sandaalit. Nappasin mukaani myös neuletakin viileää iltaa varten. Meikkiä laitoin vain ripauksen ja hetken mietittyäni otin mekit myös mukaani, myöntämättä edes itselleni, että oikestaan toivoin meikeissä olevan korjattavaa Ivkon luota lähtiessä.

- Hei, minä lähden nyt. Tulen takaisin viimeistään yhdentoista maissa, huikkasin ovelta lähtiessäni. Sain vastauksiksi tietokoneisiin tai puhelimiinsa syventyneiden perheenjäsenteni laiskasti mumisemat heit.

Kävelin ripeästi Ivkon talolle. Hänen asuntonsa oli 50-luvulla rakennetussa talossa, jonka kaltaisia on Giesingissä lukemattomia. Ne on aikoinaan rakennettu työläisten asunnoiksi, kiinnittämättä juuri huomiota esteettiseen puoleen, joten tuloksina oli jokseenkin ankeita asumuksia. Soitin Ivkoon ovisummeria, astuin portista sisään ja kuljin hänen ohjeittensa mukaan talon sisäpihan puolelle, josta oli sisäänkäynti osaan asunnoista. Ivko oli jo alaovella vastassa. Hän tervehti minua hymyillen ja antoi minulle kevyen suudelman.

Ivkon asunto oli samanlainen kun lukuisien muidenkin ulkomaalaisten asunnot Münchenissä: vanha, huonosti ylläpidetty vuokra-asunto, johon omistaja oli vielä jättänyt vanhoja huonekalujaan. Asunto koostui pienestä olohuoneesta, makuuhuneesta ja erillisestä keittiöstä.

- Oliko asunnon löytäminen vaikeaa? kysyin.

- Ihan hirveätä, sain tämän paikan, kun olin ainoa, joka suostui ottamaan nuo huonekalut ja keittiön.

- Sellaista se on Münchenissä.

- Onneksi tämä on sentään siedettävän hintainen ja lähellä metroa.

Jutustelimme Ivkon asunnosta ja asuntotilanteesta Münchenssä, mutta minusta tuntui, että kumpikaan ei juuri kiinnittänyt huomiota puheen sisältöön, vaan jutustelu oli vain tekosyy katsella toinen toisiamme. Ivko oli hyväntuulisen, mutta hieman jännittyneen oloinen. Toisaalta hän vaikutti hyvin iloiselta, että olin tullut hänen luokseen, mutta toisaalta aistin hänen käytöksessään ujostelua. Siirryimme vaatimattomaan, mutta siistiin keittiöön.

- Haluatko jotain juotavaa? Ivko kysyi.

Jokainen vierasta kieltä puhuva tuntee tilanteita, jolloin on kielitaidon puutteen vuoksi pakko puhua paljon suorempaa, kuin äidinkieltä puhuessani. Suomeksi olisin todennäköisesti vastannut tuohon kysymykseen jotain leikkisää ja hieman kaksimielistä, nyt sanoin vain Ivkoa katsoen:

- Haluan sinut.

Ivkon ilme oli samaan aikaan ilahtunut, yllättynyt ja helpottunutkin, kun hän otti askeleen minua kohti ja suuteli minua. Kiihotuin hurjasti Ivkon syleilyssä. Suudelma oli pitkä ja kiihkeä ja sen jälkeen Ivko sanoi:

- Olen odottanut tätä koko kesän, ja suutelimme uudestaan, vielä kiihkeämmin.

Siirryimme makuuhuoneeseen ja Ivkolta kesti vain hetken riisua kevyet kesävaatteeni. Rakastelimme kiihkeästi, mutta samaan aikaan hieman hapuillen. Molempia toisaalta halutti kovasti, myös ujostutti hieman. Ivko oli juuri sellainen hellä mutta kiihkeä rakastaja, jollainen olin salaa mielessäni

arvellutkin hänen olevan.

Jälkeenpäin makasimme sylikkäin sängyllä.

- Haluaisitko jäädä tänne koko illaksi? Ivko kysyi.

- Haluaisin jäädä vaikka koko yöksi, mutta luullakseni minun on parempi mennä sinne suomalaisten tapaamiseen, muuten ne ihmettelevät, mihin jäin.

Nousin hitaasti ylös ja katsoin kellonajan.

- Minun täytyy alkaa jo tehdä lähtöä, sanoin ja siirryin kylpyhuoneeseen siistiytymään.

Ollessani lähdössä Ivkokin oli saanut farkut vedettyä jalkoihinsa ja tuli ovelle hyvästelemään. Suutelimme vielä kerran. Kuljin puolijuoksua metroasemalle ja hyvällä tuurilla juna tulikin heti ja pääsin nopeasti sovittuun kohtaamispaikkaan.

Kun saavuin kohtaamispaikkaamme erääseen ravintolaan olin jokseenkin poissa tolaltani, toisaalta hävetti, kun ajattelin, mitä olin tehnyt, toisaalta pelkkä Ivkon ajattelukin sai minut kiihottumaan. Sain juuri ja juuri esiteltyä itseni paikalla olleille suomalaisnaisille ja osallistuttua hiukan keskusteluun. Monilla ulkosuomalaisilla on epämiellyttävä tapa suhtautua hyvin alentuvasti köyhemmistä maista tulleisiin siirtolaisiin ja valitettavasti keskustelu siirtyi jossain vaiheessa itäeuroppalaisten ja muiden ulkomaalaisten moittimiseen. Tunsin kuinka poskeni kuumottivat, kun ajattelin mielessäni, mitä nuo naiset mahtaisivat tuumia, jos arvaisivat, että tulin tänne suoraan erään itäeurooppalaisen sängystä.

Olin hyvin helpottunut, kun yksi naisista halusi lähteä aikaisin kotiin ja sain yhtä matkaa menemisestä hyvän tekosyyn häipyä paikalta.

Metrossa hiukan hiprakkaiseen ja naisten juttujen ärsyttämään mieleeni juolahti lähettää Ivkolle tekstiviesti: „Kaipaan sinua“. Kaduin sitä saman tien ja tunsin itseni teinimäiseksi idiootiksi, kunnes muutaman minuutin kuluttua sain vastauksen: „Minäkin kaipaan sinua. Hyvää yötä, rakas.“

Kahvilla

Olin jo aamulla hieman jännittynyt tulevan Ivkon tapaamisen takia. Lähdin ajoissa tapaamispaikalle ja odotin siellä hetken Ivkoa. Hän tulikin pian ja näytti hyvin iloiselta minut nähtyään.

- Hei, hän sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn.

- Hei, sanoin ja hymyilin.

- Tuossa on kulman takana vielä kivempi kahvila kuin tämä viimekertainen, mennäänkö sinne? Ivko kysyi.

- Sopii minulle, sanoin ja menimme toiseen kahvilaan, joka sekin vaikutti italialaiselta.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan jääteen.

Ivko haki juomat ja istui alas. Sitten hän kyseli kuulumisiani ja katseli minua samalla hymyillen. Huomasin heti, että hänen flirttailunsa oli selvästi näkyvämpää kuin viime kerralla. Minut valtasi hienoinen levottomuus, hymyilin kuitenkin takaisin ja vastasin:

- Eipä mitään kummempaa, entä itselläsi?

- Minulla menee hyvin, töissä on onneksi nyt loma-aikana melko hiljaista. Olimme veljeni kanssa Berliinissä pyhän aikana.

- Sehän on hienoa, asuuko veljesikin täällä Saksassa?

- Kyllä, hän asuu myös Münchenissä, tuli aikoinaan pari vuotta minun jälkeeni tänne.

- On varmaan todella kivaa kun on lähisukulainen lähellä.

- Onhan se, emme tosin hirveän usein tapaa, veljeni on niin menevä, tekee kaikenlaisia keikkahommia sinne ja tänne, lisäksi hänellä on vielä saksalainen avovaimo ja oma poika Belgradissa, joten heidän kanssaankin häneltä menee paljon aikaa.

- Onko sinulla muita sisaruksia?

- Ei, vain tuo veli.

Kyselin vielä Ivkon perheestä, ja hän kertoi opettajavanhemmistaan, jotka asuvat viihtyisässä talossa Belgradissa. Ivkon kerronnasta kävi ilmi, että perhe oli varsin onnellinen. Ivko kyseli minun perheestäni ja kerroin vanhempien eronneen jo lapsuudessani.

- Sepä ikävää.

- Olihan se melko ankeaa, en muutenkaan kuvailisi perhettämme onnelliseksi, sanoin.

- Surullista, Ivko sanoi ja tarttui käteeni. Värähdin hieman, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kosketti minua, kättelyä lukuunottamatta. Puristin kuitenkin hänen kättään kevyesti. 

Tämän jälkeen keskustelu siirtyi lapsuusmuistoista jutusteluun Saksaan muutosta. Ivko nauratti taas minua kertomalla pahimia kielimokiaan ja tolailujaan viranomaisten kanssa. Katselimme toisiamme koko ajan, tunsin suorastaan uppoutuvani Ivkon tarkasteluun.

Aika kului jälleen kuin siivillä, huomasin, että oli aika lähteä.

- Haluaisitko tavata uudestaan? Ivko kysyi.

- Mielelläni, vastasin ja hymyilin. Samalla tunsin myös outoa kiihtymystä sisälläni. Tiesin, mihin tapailumme tulisi johtamaan. En kuitenkaan pystynyt kuin myöntymään uuteen tapaamiseen.

- Olisitko vapaa ensi perjantai-iltana, siinä kuuden aikaan?

- Kyllä, minulla on tosin tapaaminen muutaman suomalaisen kanssa myöhemmin illalla, mutta voimme kyllä tavata.

- Tulisitko minun asunnolleni, se on aivan tuossa lähellä?

- Kyllä, voinhan tulla yhtä hyvin sinun luoksesi, sanoin ja hymyilin. Sisäinen kiihtymykseni yltyi ja minusta tuntui, että tuijotan Ivkoa aivan liian pitkään.

- OK, sanotaanko puoli kuudelta, soita vain summeria, jossa on nimenä Petrovic.

- Selvä, malta tuskin odottaa ensi perjantaita, sanoin ja hymyilin.

Ivko hymyili myös ja sitten hän suuteli minua nopeasti suulle. Vastasin suudelmaan ja samalla koko tunsin kiihtymykseni käyvän sietämättömäksi.

- Minun täytyy nyt lähteä, sanoin.
Ivko puristi minua vielä kädestä ja sanoi:

- Niin minunkin, nähdään sitten perjantaina.

Kävellessäni kotia kohti olin hyvin kiihtynyt, toisaalta soimasin itseäni, kun olin suostunut tapaamiseen, toisaalta tunsin itseni kärsimättömäksi ja toivoin, että perjantai tulisi pian.

Neuschwanstein

Tänään oli Marian taivaaseenastumisen muistopäivä, joka on Baijerissa yleinen pyhäpäivä. Olimme päättäneet koko perheen kanssa käyttää päivän käyntiin kuuluisassa Neuschwansteinin linnassa. Linna sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Münchenistä ja lähdimme liikkelle jo aikaisin, joten mitään ruuhkiakaan ei matkalla ollut. Olin varannut liput jo etukäteen netin kautta ja yllättävän vähällä jonotuksella pääsimme linnaan sisälle.

Lapset tuntuivat pitävän linnasta ja sitä ympäröivistä huimista maisemista, vaikka olin etukäteen hieman pelännyt, että he pitäisivät paikkaa hieman tylsänä. Valokuvia he ainakin räpsivät innokkaasti, ilmeisesti kavereille lähetettäväksi.

Kävimme vielä syömässä oikein perinteisessä baijerilaisessa majatalossa samassa kylässä, jossa Neuschwansteinin linnakin on. Ruoka oli todella raskasta, eikä meistä kukaan pystynyt syömään annostaan loppuun, mutta eksoottiseltahan tuo ravintola perinteisine kalustuksineen ja dirndl-asuisine tarjoilijoina vaikutti.

Selvisimme reissustamme takaisin kotiinkin vielä hyvissä ajoin, emmekä edes olleet mitenkään loppuun asti uupuneita, joten kaikenkaikkiaan matka oli onnistunut.

Yllättävä tapaaminen

Lähdin tänään aamupäivällä käymään reilun kilometrin päässä olevassa kemikaaliokaupassa, kun olin yhtäkkiä tajunnut, että meiltä olivat loppuneet sekä shampoot että monet pesuaineet. Hyvässä säässä kävely Giesingin metroaseman liepeille oli miellyttävä. Aseman läheisyydessä on kasautuma kauppoja ja pari kahvilaakin. Kulkiessani yhden kahvilan ohi, kuulin yhtäkkiä, kuinka joku sanoi minulle:

- Hei.

Käännyin sanojaa kohti ja yllätyksekseni se oli Ivko.

- Hei.

- Oletko sinäkin lähtenyt ostoksille? Ivko kysyi.

- Joo, olen, sanoin ja kysyin, asutko sinäkin tässä lähellä?

- Kyllä, tuolla olevassa keltaisessa talossa, hän sanoi ja viittoili pienen matkan päässä olevaa kerrostaloa kohti.

- Asun oikeastaan tuon talon sisäpihan puoleisessa osassa, Ivko selvensi vielä.

- Kuule, haluaisitko käydä kanssani kahvilla? hän jatkoi sitten.

Yllätyin hieman, mutta vastasin:
- No miksipä ei.

- Tuossa on vieressä ihan kiva paikka, mennäänkö sinne?

- Sopii minun puolestani.

Menimme sisälle viihtyisään, ilmeisesti italialaisomisteiseen kahvilaan.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan päärynäschorlen, sanoin ja Ivko häipyi hakemaan juomia.

- Olitko tänäänkin työssä? kysyin Ivkolta.

- Olin kyllä, mutta onneksi tein vain hyvin lyhyen päivän, kuusipäiväinen viikko on meillä ihan normi.

- On teillä pitkät työviikot, sanoin ja kysyin, - oletko ollut kauankin Hermeksellä?

- Viisi vuotta, sitä ennen olin DHL:llä, ensin varastossa ja sitten kuskina, mutta sain sitten mahdollisuuden vaihtaa Hermekselle freelanceriksi. Nyt voi ainakin hieman vaikuttaa työaikoihinsa ja palkkakin on hitusen parempi.

- Olitko samanlaisissa töissä myös kotimassasi? kysyin.

- En, siellä minä sain oikeastaan vain hanttihommia raksalta, usein vain päiväksi kerrallaan, vaikka olen kyllä valmistunut yliopistostakin.

- Tuohan on kamalaa, mitä olet opiskellut?

- Liiketaloustiedettä, suoritin jopa maisterin tutkinnon.

- Oliko se sinun toivealasi?

- Ei, ihan aluksi opiskelin kirjallisuutta ja haaveilin jonkinlaisen toimittajan tai kirjoittajan hommista. Sitten aloin kuitenkin pelätä, etten saa elantoani noista töistä ja vaihdoin talousalalle. Silloin vielä kuvittelin, että talous alkaisi sen ensimmäisen sodan jälkeen kasvaa vauhdilla ja töitä riittäisi, mutta toisin kävi, ne selkkaukset vain jatkuivat ja töitä ei vain ollut.

- Tuohan on todella surullista, jouduit monta kertaa luopumaan unelmistasi, ja sitten vielä noihin surkeisiin raksahommiin.

- Joo, ne vuodet valmistumisen jälkeen olivat kyllä aika raskaita, rahapulakin oli vielä kova ja vaimon kanssa hirveästi riitoja kotona.

- Oliko vaimollasi ollut parempi onni työn suhteen?

- Joo, niin kai voisi sanoa, hän oli opiskellut pääaineenaan englantia ja sai kaikenlaisia hyväpalkkaisia keikkahommia silloin maassa olleissa ulkomaisissa järjestöissä ja ulkomaisten toimittajien avustajana. Hän pääsi tapaamaan varakkaita ulkomaalaisia ja menestyneitä serbejä ja kai siitä sitten kasvoi tyytymättömyys minun huonoon menestykseeni, Ivko sanoin, ja hänen silmiinsä tuli hyvin surullinen ilme. Olisin halunnut halata häntä siinä paikassa.

- Tuohan on aivan kamalaa, ihme ettet aivan romahtanut. Paremman työn perässäkö te sitten muutitte Saksaan?

- Kyllä, vaimo oli jo pitkään puhunut, että pitäisi lähteä ulkomaille. Sitten sattui vahinko ja hän tuli raskaaksi, ja se muuton järjestely muuttui jo aivan paniikinomaiseksi. Hänen sukulaistensa avulla pääsimme sitten muuttamaan tänne.

- Etkö sinä sitten ollut halukas lähtemään kotimaastasi?

- Tiesin kyllä, että joudun täälläkin hanttihommiin, joten siinä mielessä olin hieman innoton, mutta toisaalta kyllähän tyttären takia kannatti muuttaa, hänellä on täällä enemmän mahdollisuuksia, Ivko sanoi ja jatkoi, -en halua synkentää sinua näillä jutuillani, kerropa sinä vaihteeksi mitä teet työksesi?

- Olin ennen lähtöämme markkinointihommissa pienessä kustantamossa ja nyt sitten täältä käsin valmistelen kirjoja ja muita julkaisuja painokuntoon. Itseasiassa minulla on hieman samanlainen tausta kuin sinullakin, opiskelin myös liiketaloustiedettä 90-luvulla ja silloin Suomessa oli aivan hirveä lama, töitä ei vain ollut. En oikeastaan koskaan päässyt sellaiseen hyvään työhön, kuin tuolla tutkinnolla olisi ollut mahdollista. Olin kauan valtion töissä ja muutama vuosi sitten vaihdoin tunne kustantamoon.

- Se on ainakin hienoa, että voit tehdä töitä myös kotoa.

- Joo, se on kyllä loistava etu, varsinkin nyt kun olen täällä. Toisaalta minullakin oli nuorempana toiveita taidealalle pääsystä ja tuo kirja-ala on sitä melko lähellä. Itse asiassa tein samoin kuin sinä, vaihdoin pois kulttuurialan opinnoista, kun pelkäsin etten työllisty, mutta sitten en oikein työllistynyt myöskään talousalalla.

- Hassua, että meille on molemmille käynyt samanlainen huono tuuri ammattiasioissa, vaikka tulemme aivan eripuolilta Eurooppaa.

- Totta, mutta kai ne silloiset tapahtumat Euroopassa aiheuttivat molempien maiden vaikeudet.

- Sinulla on kuitenkin perhe pysynyt kasassa ja miehesi on varmaankin melko menestynyt, Ivko sanoin.

- Mies pääsi hyötymään Nokian kulta-ajoista ja on siitä sitten rakentanut uraansa ja pärjännyt kohtuullisesti. Entä sinun ex-vaimosi, mitä hän tekee täällä Saksassa?

- Hän on päässyt erään yrityksen asiakaspalvelutyöhön, vastailee lähinnä sähkposteihin ja joskus puheluihin. En tosin enää tiedä tarkkaan, mitä hän nyt tekee töissä, olemme olleet jo kauan erossa, erosimme jo kolmen vuoden kuluttua Saksaan muutosta.

- Ikävää, että teille tuli vielä erokin.

- No, kyllähän ne välit olivat menneet jo silloin Serbiassa ja olin jo tänne tullessa jokseenkin varma, ettemme kyllä vanhuuteen asti yhdessä ole. Vaimo löysi hetimiten uuden saksalaisen miehen, ja luulen, että hänkin oli varautunut eroon jo silloin kun muutimme tänne.

- Etkö sinä sitten ole hankkinut uutta puolisoa, erostannehan on jo vuosia?

- Ei ole löytynyt...

- Luulisi sinun näköiselle ja tapaiselle miehelle olevan naisia tarjolla liiankin kanssa.

- Otan tuon kohteliaisuutena, sanoi Ivko ja hymyili leveästi, - totuus on kyllä, ettei köyhä siirtolainen ole kovin haluttu täkäläisillä parisuhdemarkkinoilla.

- Huono maku täkäläisillä naisilla.

Ivko hymyili vielä leveämmin ja käytti pitkän tovin minun katselemiseeni. Katsoin häntä takaisin ja hymyilin myös. Koko ajan istuessamme kahvilassa olemme katselleet toisiamme hieman liian pitkään ja hymyilleet hieman liian usein. Minulla on oikeastaan aina ollut Ivkon kanssa tunne, että hän flirttailee kanssani ja nyt se oli aivan selvää. Tosin vastasin itsekin hänen katseisiinsa ja hymyihinsä, oli aivan mahdotonta olla hymyilemättä, kun hän katsoi minua kauniilla silmillään.

- Voisithan viekotella asiakkaitasi, sanoin hieman ilkikurisesti.

Ivko naurahti ja sanoi:

- Olet ensimmäinen asiakkaani, jonka kanssa olen tekemisissä työn ulkopuolella. Ei naisia taida kovin helposti löytää. Sen sijaan kaikenlaisia kahjuja on kyllä asiakkaiden joukossa.

Ivko alkoi kertoa, millaisia hassuja asiakkaita hänellä oli ollut ja sai minut nauramaan katketakseni. Yhtäkkiä huomasin, mitä kello oli ja sanoin:

- Oho on jo aika myöhä, minun pitäsi varmaan lähteä kotiin.

- Oh, aika onkin rientänyt, minunkin pitää jo joutua, menen tapaamaan tytärtäni.

Lähdimme ripeästi kahvilasta ja oven ulkopuolella Ivko sanoi:

- Oli todella mukavaa, että tulit kanssani kahville. Voisimmeko ehkä tavata vielä uudelleen?

- Se olisi kivaa.

- Voisimme vaikka mennä taas kahville, vaikka kahden viikon päästä lauantaina, ensi lauantai on pyhä, silloin ei ehkä käy.

- Sopii minun puolestani, kävisikö tämä sama aika ja paikka?

- Käy hyvin, haluatko vielä kännykäni numeron, jos tulee jotain esteitä.

Otin puhelimeni esiin ja Ivko näppäili siihen numeronsa ja soitti siihen.

- OK, nyt molemmilla on toistemme numerot. Nähdään sitten lauantaina.

- Luulen että näemme jo viikolla, kun saan paketin, mutta viimeistään lauantaina sitten.

Kättelimme toisiamme hyvästiksi ja Ivko katsoi minua jälleen hieman liian pitkään. En voinut kuin katsoa häntä takaisin.

Kävelin reippaasti kotia kohti. Olin hyvin levoton, sillä tiesin, ettei Ivko ollut pyytänyt minua kahville päästäkseen verkostoitumaan, vaan kyllä hän oli minusta kiinnostunut aivan muussa mielessä. Moitin itseäni ajatuksissani, kyllähän minun aikuisena ihmisenä pitäisi tietää, mihin tämä voi johtaa. Samalla tunsin ihmeellistä kiihtymystä, kun muistelin Ivkon pitkiä katseita ja viekottelevia hymyjä.

Flirttailua

Ivko kävi tänään taas meillä tuomassa pakettia. Hän vaikutti hyväntuuliselta ja rennolta. Kysäisin pakettia kuitatessani hänen kuulumisiaan.

- Kiitos, hyvin minulla menee, Ivko vastasi ja jatkoi, - nyt elokuussa on paljon hiljaisempaa kuin muulloin, joten jää aikaa muuhunkin kuin työntekoon.

- Niin, ihmiset ovat lomilla eivätkä tilaa tavaraa, vastasin ja jatkoin, - jos ei sinulla ole kiirettä, niin haluatko jotain juotavaa, tänään on taas todella kuuma päivä?

- Kiitos mielelläni, Ivko vastasi hymyillen ja menimme yhdessä keittiöön, jossa kaadoin molemmille lasin apfelschorlea.

- Miten sinun lomasuunnitelmasi, pidätkö myös elokuussa lomaa? kysyin.

- En, pidin lyhyen loman kesäkuussa koulujen helluntailoman aikana ja kävin tyttäreni kanssa kotimaassani, nyt elokuussa ei ole enää varaa pitää lomaa.

- Niin sinähän olet freelancer ja joudut kai pitämään lomat palkatta, vai kuinka?

- Juuri noin, ja kun palkka ei ole mikään loistava niin aika lyhyitä lomia joudun pitämään.

- Se on ikävää.

- On, mutta muuten olen kyllä mielelläni freelancer, kun voin silloin kuitenkin itse jotenkin vaikuttaa työtahtiini.

Koko keskustelun ajan Ivko katseli minua kiinteästi ja hymyili, vaikka keskustelun aiheissa ei ollut mitään hauskaa.

- Miten itselläsi, menetkö vielä lomille tässä kuussa? Ivko kysyi.

- En, mies on hyvin kiireinen ja lapset ovat jo olleet lomalla kesäkuun alusta asti, joten heidänkin on hyvä jo asennoitua koulun aloitukseen.

Keskustelimme vielä hetken koulujen alun vaatimista valmisteluista, kunnes Ivko sanoi:

- Nyt minun pitää varmaankin lähteä, kiitos juomasta.

- Ei kestä, kiitos kun kävi.

- Hei sitten, nähdään taas, Ivko sanoi ja katsoi minua vielä hymyillen.

Ivkon lähdön jälkeen olin hyvin iloinen, hänen kanssaan on todella mukava jutella. Sitten iski taas harmitus: olinhan päättänyt lopettaa Ivkon kanssa flirttailun jo viime viikolla, mutta en vain pysty pitämään päätöstäni. Itse asiassa tänään pahensin taas asiaa pyytämällä hänet meille. Tajusin, että en pysty lopettamaan Ivkon kanssa pelehtimistä, vaan se loppuisi vain jos hän lopettaisi sen tai ei enää kävisi meillä. Jouduin myöntämään itselleni, että taidan olla hieman ihastunut Ivkoon. Mietin tilannetta, että en olisi naimisissa ja ajattelin, että silloin yrittäisin varmasti päästä seurustelemaan Ivkon kanssa. Hän on yksinkertaisesti mielestäni aivan mielettömän puoleensavetävän oloinen ja lisäksi vaikuttaa hyvin ystävälliseltä. Olin hieman nolostunut omasta, jo lähes teinimäisestä ihastumisestani ja koetin vakuuttaa itelleni, että se on kuitenkin aivan harmitonta, koska Ivko tuskin ajattelee samoin minusta ja lisäksi olen naimisissa ja perheellinen.