Kova ikävä Ivkoa

Eilen illalla minun oli jälleen pakko päästä soittamaan Ivkolle. Ilmoitin meneväni lenkille ja häivyin puhelin mukanani.

- Hei, minä täällä taas, sanoin Ivkon äänen kuultuani.

- Hei, hienoa kun soitit, mitä sinulle kuuluu?

- Ei mitään ihmeempiä, sitä samaa lomailua sukulaisissa. Entä itsellesi?

- Ihan hyvää, luulen, että torstaina saan työssä jouluhommat hoidettua.

- Miten olet jaksanut tuon jouluhössäkän?

- No siinähän se, olen kyllä nukkunut paljon. Melko kamalaahan tämä on joka vuosi, mutta onneksi ollaan jo voiton puolella.

- Kuule, minä tulen jo sunnuntaina 3. tammikuuta takaisin ja voitaisiin miettiä, koska ehditään näkemään.

- Kävisikö sinulle heti maanantaina, voisin tulla kotiin jo neljäksi.

- Joo, kyllä maanantai luullakseni käy myös minulle, vastasin ilahtuneena.

- Tule sitten neljältä minun luokseni.

- Selvä, maltan tuskin odottaa sinun näkemistäsi.

- Sama täällä, olen ikävöinyt sinua kovasti.

- Niin minäkin sinua

- Maanantaihin sitten, hei rakkaani, Ivko hyvästeli minut.

- Hei, vastasin ja lopetin puhelun.

Ivkon kanssa puhuminen oli päivän kohokohta. Menin hyväntuulisena takaisin Janin vanhempien luo, ja samalla toivoin, ettei Ivkon ja minun tarvitsisi enää olla erossa toisistamme näin pitkää aikaa. Ikävä on suorastaan jäytänyt minua koko tämän loman ajan.

Ulkona ystävien kanssa

Olin sopinut eiliseksi illaksi tapaamisen muutamien ystävieni kanssa. Paikalla oli paras kaverini, Elsa, jonka tunnen jo opiskelujen ensimmäiseltä vuosikurssilta. Hänen lisäkseen mukana oli kolme muuta ystävää, tuttuja niinikään jo opiskelujen ajalta. Tämä tapaaminen oli yksi eniten odottamiani juttuja koko joululoman aikana, oli todella mukavaa nähdä taas hyviä kavereitani ihan elävinä.

Heti saavuttuani kantapaikkaamme kaverini huomasivat muuttuneen vaatetustyylini. Elsa sanoi:

- Sinähän suorastaan kukoistat.

- Olen viihtynyt Münchenissä, vastasin.

- Ehkä se selittää sen sitten, Elsa sanoi ja jatkoi, - muuten olisin voinut jo ajatella, että sinulla on joku uusi mies.

Punastuin ja minulla oli täysi työ pystyä vastaamaan kepeästi:

- No eihän nyt sentään.

Elsa tutkaili minua, muttei sanonut enää mitään

Ilta sujui rattoisasti, kaikilla oli paljon kuulumisia kerrottavina. Elsalla on yhä edelleen tapana tupakoida ulkona käydessään ja pian hän halusikin mennä tupakalle.

- Tulen mukaan, sanoin ja seurasin häntä.

Ulkona sanoin Elsalle:

- Kuule, kyllä minulla on todellakin toinen mies. En viitsinyt tuolla noille muille sanoa, kun haluan pitää sen ehdottoman salaisena.

- Hahaa, arvasinhan, Elsa naurahti, - millainen mies sinulla sitten on?

- Hän on Serbiasta ja on todella mukava.

- Oletteko jo kauankin olleet yhdessä?

- No, me tapasimme melkein heti kun olin saapunut Müncheniin. Elokuusta alkaen olemme olleet suhteessa.

- No tuo oli nopeaa toimintaa, miten te sitten tapasitte?

- Hän toimittaa meille paketteja.

Elsa naurahti taas:

- Sinulle toimitettiin mies suoraan ovelle. Tuohan on ihan kuin jostain elokuvasta.

- Kyllähän se hiukan hassua on, mutta ihastuin häneen ihan heti kun näin hänet.

- Jani ei ilmeisesti tiedä mitään? Elsa kysyi. Hän ei ollut ikinä pitänyt aviomiehestäni, vaan hänen mielestään Jani on laskelmoiva teknokraatti. Tämä selitti myös sen, että Elsa näytti olevan suorastaan iloinen, että minulla oli toinen mies.

- Ei hän tiedä, sanoin, - hän tekee mielettömän pitkää päivää ja on paljon matkoilla. Joskus menee viikkoja, että tuskin näen häntä.

- En ihmettelisi, vaikka hänelläkin olisi joku toinen, Elsa sanoi.

- Niin, sanoin huokaisten.

- Oletko sinä oikein vakavissasi sen uuden miehesi kanssa? Elsa kysyi.

- Meidän suhde on koko ajan muuttunut vakavammaksi, vastasin, - olisi todella vaikeaa erota hänestä.

- Noin vähän arvelinkin, Elsa sanoi, - sinä näytät rakastuneelta.

- Kuule Elsa, sanoin vakavana, - ethän kerro tästä kenellekään. En halua, että juttu alkaa levitä.

- Pidän asian aivan varmasti omana tietonani, Elsa vakuutti, - haluaisin tosin kyllä nähdä sen miehesi, mikä hänen nimensä olikaan?

- Ivko. Kuule, jos tulet käväisemään Münchenissä, niinkuin on vähän suunniteltu, niin saat aivan varmasti nähdä hänet.

- Joo, loppukesästä saattaisin tullakin sinne pariksi päiväksi. Onko sinulla kuvaa siitä Ivkosta?

- Ei ole, mutta voin jossain välissä meilata sinulle sellaisen, jos kiinnostaa.

- Kyllä kiinnostaa, mutta kun sinua katson, niin kyllä hänen täytyy olla melkoinen mies, että on saanut sinut noin kukoistamaan.

- Hän on aivan ihana mies, vastasin hymyillen.

Aloimme palella ja menimme sisään. Tunsin suoranaista helpotusta, että olin kertonut Ivkosta Elsalle. Nyt minulla olisi ainakin yksi luotettava ystävä, jolle voin puhua suhteestamme ja joka on aivan varmasti minun puolellani, tapahtui mitä hyvänsä. Elsan tapainen vanha, lojaali ystävä on oikea aarre.

Soitto Ivkolle

Joulu lähenee loppuaan ja olen tavannut rakkaita ja vähemmän rakkaita sukulaisia, maha on täynnä jouluherkkuja ja „jouluherkkuja“, lahjat on avattu ja joululaulut soivat päässä vieläkin.

Tänään illalla en enää kestänyt, vaan sanoin meneväni lenkille. Otin puhelimen mukaan ja kun pääsin riittävän kauas Janin vanhempien talosta, soitin Ivkolle.

- Hei, minä täällä, aloitin puhelun

- Hei, hienoa kun soitit, Ivko vastasi.

- Miten sinulla on mennyt? kysyin.

- Ihan hyvin, olen ollut aika väsynyt viime päivät, mutta kävin kuitenkin veljelläni tyttären kanssa.

- Hyvä ettet sitten aivan yksin ole ollut, sanoin ja samalla minun kävi hieman sääliksi Ivkoa, koska melko ankeahan hänen joulunsa on ollut.

- Miten sinun joulusi on mennyt? Ivko kysyi.

- Ihan OK, ei mitään sen ihmeenpää. Olen ikävöinyt sinua kovasti.

- Niin minäkin sinua.

- Minun pitää nyt luultavasti mennä, soitan vielä uudestaan, sanoin.

- Hei, oli todella kiva kun soitit, Ivko hyvästeli minut.

- Hei sitten, vastasin.

Kävelin vielä hetken ulkona ja mieleeni tuli hieman haikea ajatus, että tämä saattoi olla viimeinen perhejoulumme. Samaan aikaan mietin, miten ihanaa olisi viettää joulu Ivkon kanssa.

Lähtö Helsinkiin

Yöllä tapahtui jotain uskomatonta. Näin unta, että rakastelin Ivkon kanssa ja pikku hiljaa uni tuntui tulevan todellisemmaksi, kunnes olin sen verran hereillä, että huomasin todellakin suutelevani Ivkoa kiihkeästi ja vetäväni häntä isälleni. Myös Ivko oli hyvin kuumana, mutta jollakin tavalla myös unen ja hereilläolon välimaissa. Rakastelimme hellästi, kaikki liikkeemme olivat täysin vaistonvaraisia tajunnan ollessa unen ja valveillaolon välimaastossa. Minulla ei ole vähäistäkään aavistusta, kuinka kauan sitä kesti. Kun olimme molemmat tulleet, vaivuimme jälleen syvään uneen sylikkäin.

Aamulla meidän täytyi herätä todella aikaisin. Herätyskellon soidessa painoin sen hiljaiseksi ja herätin Ivkon hellästi.

- Huomenta rakkaani, aika herätä.

Ivko havahtui ja katsoi minua unisena. Hän halasi minua.

- Huomenta, hän sanoi.

Halasimme vielä kerran ja vääntäydyimme ylös sängystä. Ivko meni suoraan laittamaan kahvia ja minä kävin pikaisesti suihkussa. Juodessamme yhdessä kahvia, Ivko kysyi:

- Rakastelimmeko me yöllä? Minulla on sellainen muistikuva, mutta se on jotenkin kuin unta.

- Kyllä, minäkin näin unta että olimme harrastamassa seksiä ja sitten havahduin, että teimmekin sitä oikeasti.

- Juuri noin minäkin muistan, sanoi Ivko.

- Toivottavasti en nyt sitten ole kovin väsynyt, kun yölläkin piti herätä hoitelemaan minua, sanoin.

- Älä nyt aivan hullujasi puhu, viime yö oli yksi parhaimpia rakastelukertoja koko elämässäni. Se oli unenomaista ja jotenkin niin vaistomaista.

- Totta, en minäkään olo kokenut vastaavaa, se oli ikäänkuin olisimme nähnyt samaa unta, sanoin ja hymyilin Ivkolle.

Hän antoi minulle suudelman ja kiirehdimme laittautumaan valmiiksi.

Matkalaukkuni olivat pienehköt ja Ivko heitti ne nopeasti autonsa takaosaan. Matka lentokentällä sujui nopeasti, oli niin aikaista, että kovin moni ihminen ei vielä ollut liikkeellä. Lentokentällä Ivko ei etsinyt parkkipaikkaa, vaan ajoi suoraan ulkomaan lähtöterminaalin luo. Otimme nopeasti laukkuni autosta ja halasimme toisiamme tiiviisti.

- Hyvää matkaa sitten, Ivko sanoi.

- Kiitos kyydistä, vastasin ja jatkoin, - sinua tulee valtava ikävä.

- Voinko lähettää sinulle tekstiviestejä? Ivko kysyi.

- Voi, kyllä ja minä soitan sinulle, sanoin ja suutelimme kiihkeästi. Hyvästelimme nopeasti, ja kiiruhdin kohti matkalaukkujen luovutusta.

Lento meni hyvin, ja oli jopa etuajassa Helsingissä. Kun laitoin puhelimeni päälle Helsinki-Vantaalla, olin jo saanut Ivkolta viestin: „Kaipaan sinua jo nyt. Rakastan sinua.“ Vastasin hänelle lähes samoin. Sitten huokaisin syvään ja lähdin kohti junaa. Nyt minun olisi pakko koettaa keskittyä tapaamaan sukulaisia ja hoitamaan työasioitani.

Romanttinen sunnuntai

Tänään oli yksi romanttisimmista päivistä pitkiin aikoihin, oikeastaan koko elämässäni. Sain ensimmäistä kertaa herätä Ivkon vierestä. Heräsin jo ennen häntä ja katselin häntä. Tunsin suurta hellyyttä sydämessäni, kun tutkailin nukkuvaa Ivkoa. Hän on varmasti kaunein mies, jonka olen nähnyt, ajattelin ja päätin, että minun pitää koettaa painaa mieleeni tämä näky. Ivkossa on aina ollut jotain sellaista, joka vetoaa minuun suunnattomasti. Jollakin tavalla hän hehkuu lämpöä ja on sellaista harvinaista miestyyppiä, joka on samaan aikaan äärettömän flirttailevainen ja kuitenkin hyvin mukavan oloinen.

Ivkon herättyä teimme yhdessä aamiaista. On ihmeellistä, miten tuollaisesta banaalista toimesta kuin aamiaisen tekemisestä ja syömisestä tulee pieni juhlahetki, kun seura on oikea. Aamiaisen jälkeen päätimme suunnistaa joulutoreille ja muuten vain kävelemään keskustaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme yhdessä ulkona päivänvalossa. Kävelimme joulutoreilla, vanhassa kaupungissa ja Residenz-linnan puutarhassa. Münchenin keskusta on oikeastaan romanttinen, meille ei vain ollut ollut aikaisemmin mahdollisuutta nauttia siitä, mutta tänään München oli meidän kaupunkimme. Voimme huoletta suudella ulkona ja kulkea käsi kädessä, nautiskella yhdessä mukilliset hehkuviiniä ja tutkaille jouluseimiä. Kotiin tultuamme nautiskelimme vielä toisistamme, kiireettä ja hellästi.

Illalla Ivko sanoi minulle:

- Rakkaani, minulla on sinulle yllätys.

Hän haki esille pienen joulupaketin ja ojensi sen minulle. Avasin lahjan ja sisällä oli samanlainen kaulakoru, jonka olin muka valinnut hänen tyttärelleen sekä lisäksi siihen sopiva rannekoru.

- Voi sinua, huokaisin, - sinähän juksasit minua sen tyttären lahjan valinnassa.

- Halusin, että korut ovat varmasti mieleiset, sanoi Ivko.

- Kyllä ne ovat, sanoin hymyillen.

Koetin heti koruja päälleni ja ne näyttyivät todella hienoilta.

- Voitko myös käyttää näitä? Ivko kysyi, - tarkoitan, ettei kai perheesi ihmettele mistä ne tulivat.

- Totta kai, he eivät ikinä mieti mistä hankin asusteeni, vastasin ja sanoin, - pidän näitä joka päivä.

Ivko hymyili.

- Minullakin on sinulle jotain, sanoin ja hain esille villapaitapakettini. 

Ivko avasi lahjan uteliaana ja vaikutti pitävän villapaidastani.

- Kiitos, juuri tätä tarvitsen talvisin töissä. Malli on todella hieno, onko se Suomesta?
- Kyllä vain, eräs tuttavani tekee näitä.

Ivko veti paidan päälleen ja se sopi hänelle hienosti. Tummansininen väri korosti hyvin hänen ruskeiden hiustensa väriä. Myös Ivko itse oli mielissään.

- Osasit todella hyvin valita minulle sopivan. Laitan sen heti huomenna päälleni.

Katselin komeaa Ivkoa ja hymyilin onnellisena.

Kokonainen päivä yhdessä

Aamulla mies ja lapset lähtivät hyvissä ajoin lentokentälle. Heti heidän lähdettyään pakkasin laukkuni valmiiksi, tarkistin, että ruokaa oli tarpeeksi valmiina paluupäiväämme varten ja lähdin Ivkon luo. Jätin tavarani hänen asuntonsa ja menin kauppaan. Ostin ruoat pariksi päiväksi. Ennen puolta päivää Ivko ilmoitti tulevansa kotiin heti kahden jälkeen. Aloin laittaa ruokaa valmiiksi hyvissä ajoin. Ivko tuli kotiin täsmällisesti ja menin ovelle vastaan häntä. Suutelimme kiihkeästi ja Ivko rutisti minua hellästi. Hän oli todella iloisen oloinen.

- Mahtavaa, että olet täällä hän sanoi ja antoi minulle vielä uuden suudelman.

Kehoitin Ivkoa vaihtamaan vaatteensa ja tulemaan syömään. Söimme yhdessä ja Ivko kehui jälleen ruokaani. Tunnelma oli ihana, kerrankin voimme olla yhdessä ilman ainaista kiirettä ja tunnetta, että aika loppuu aivan kohta. Katselimme toisiamme, ja puhuttavaa oli paljon. Ivkon katse oli täynnä halua, niinkuin melkein aina, kun hän katselee minua. Tiesimme molemmat, että pian päädymme sänkyyn yhdessä, mutta aikaa oli. Ruokailun jälkeen keitimme teetä ja juodessamme sitä keittiössä olimme jo molemmat ajatuksissamme siirtymässä makuuhuoneen puolelle. Ivko ei saanut pidettyä käsiään erossa minusta ja minun koko vartaloni kaipasi hänen kosketustaa. Lopulta en enää kestänyt, vaan vedin hänet luokseni ja kuiskasin:

- Tule jo.

Suutelimme hyvin kiihkeästi. Sitten Ivko otti minut syliinsä ja kantoi minut makuuhuoneeseen.

Ivkolla on asunnossaan suuri kylpyamme, joka onkin jokseenkin ainoa hieman ylellinen elementti hänen kodissaan. Alkuillasta hän ehdotti yhteistä kylpyä. Suostuin heti ja Ivko laittoin veden tulemaan. Riisuimme vaatteemme ja katsoimme toisiamme. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme yhdessä alastomina muun kuin seksin yhteydessä. Ivko katsoi minua ja näin, että hän alkoi kiihottua. Menimme molemmat lämpimään veteen.

Istuttuamme hetken ammeessa, sanoin:

- Elämä on kyllä ihmeellistä, jos minulle olisi joku viime jouluna sanonut, että vuoden päästä asut Münchenissä ja sinulla on serbialainen rakastaja, olsin pitänyt tuota ihmistä aivan hulluna.

Ivko naurahti ja sanoi:

- En minäkään olisi uskonut alkuunkaan, jos minulle olisi joku vuosi sitten sanonut, että pian olet suhteessa suomalaisen naisen kanssa, hän piti pienen tauon ja jatkoi sitten, - en tosin tarkoita mitään negatiivista, suhde sinunlaiseesi naiseen on kyllä minulle toiveiden täyttymys.

Hymyilin ja katselin Ivkoa kiinteästi. Hän oli pyyhkäissyt kosteat hiukset taaksepäin kasvoiltaan paljastaen säännölliset piirteensä. Vesi ulottui Ivkoa rintaan ja näin hänen hyvin muodostuneet hartiansa ja käsivartensa.

- Itse asiassa en olisi myöskään millään uskonut, että saan vielä joskus sinun kaltaisesi miehen sänkyyni, sanoin ja hymyilin Ivkolle.

Ivko hymyili minulle takaisin ja sanoi:

- Miellytänkö sinua noin paljon?

- Kyllä, vastasin

Ivko nojautui eteenpäin antamaan minulle suudelman sanoi:

- Minä haluan vain tehdä sinut onnelliseksi, ja jatkoi sitten, - minä rakastan sinua.

Rintaani kouraisi, kun kuulin Ivkon rakkaudentunnustuksen. Tunsin itseni ylitsepursuavan onnelliseksi ja vastasin:

- Minäkin rakastan sinua.

Suutelimme pitkään ja näin, että Ivko oli hyvin kiihottunut. Hän ehdotti, että nousemme pois kylpyammeesta, suostuin heti ja Ivko huuhteli minut hyvin hellästi suihkulla. Maltoimme hädin tuskin kuivata itsemme, ennen kuin heittäydyimme kiihkeän rakastelun pariin.

Illalla pääsimme ensimmäistä kertaa nukkumaan yhdessä samassa sängyssä. Juuri ennen nukahtamista Ivko sanoi:

- Elämä sinun kanssasi on ihanaa, en kestäisi jos menettäisin sinut.

- Sitten on varmaan parempi, että pysymme yhdessä, sanoin ja jatkoin: - sitä minäkin toivon.

Ivko rutisti minua hellästi ja nukahdimme sylikkäin.

Päivän piristys

Tänään ovikello soi aamupäivällä ja ovella oli Ivko. Tiesin heti, ettemme saa pakettia, vaan hän oli tullut vain käymään minun luonani.

- Hei, ihanaa kun tulit, sanoin Ivkolle.

- Naapurisi sai paketin, enkä voinut lähteä käymättä katsomassa sinua.

Suutelimme kiihkeästi.

- Maltan tuskin odottaa lauantaita, sanoin.

- Sitä minäkin jo odotan, Ivko vastasi, - mutta muutama suudelma kanssasi piristää koko päivääni.

Hän suuteli minua vielä kiihkeämmin. Sitten tarjosin Ivkolle juotavaa ja kyselin hänen työpäivästään keittiössä. Ivko piti koko ajan kättään harteillani, ikäänkuin hän haluaisi käyttää hyväkseen joka hetken, kun voi koskettaa minua.

- Nyt minun on taas pakko kiitää, hän sanoi.

Menimme ovelle, suutelimme vielä kerran ja Ivko sanoi:

- Hei sitten, lauantaina nähdään!

- Hei, hei, vastasin ja katselin kuinka salskea rakkaani harppoi autolleen. Heitin hänelle lentosuukon, kun hän oli jo istunut autoonsa. Hän vastasi samoin.

Ikävöintiä

Joulukuu on ollut vaikea, emme ole Ivkon kanssa pystyneet näkemään kuin lauantaisin. Hän on tehnyt valtavan pitkää päivää, samoin kuin minun mieheni. Olen ollut arki-illat lasten kanssa kotona, ja sitten kun olisi niin myöhä, että voisin käydä Ivkolla, minun pitää jo olla kotona ja katsoa, että lapset hoitavat iltahommansa ja menevät nukkumaan.

Lauantaisin olemme sitten suorastaan hyökänneet toistemme kimppuun. Olen joka kerta laittanut ruoan valmiiksi, mutta olemme Ivkon tultua menneet ensin rakastelemaan, ja ruoka on saanut odottaa. Olen ikävöinyt Ivkoa viikkojen aikana hullun lailla. Tämä ikävä on sellaista, että se kalvaa koko vartaloa ja jos ajattelenkin Ivkoa, tulen mielettömän kiihottuneeksi ja toisaalta surkeaksi, koska hän ei ole luonani. Tänään otin ikäväni puheeksi Ivkon kanssa:

- Tiedätkö, olen ikävöinyt sinua aivan hullun lailla näiden joulukuun viikkojen ajan.

- Jos sinun ikäväsi on samanlaista kamalaa kuin minun, niin tiedän kyllä mistä puhut, Ivko sanoi ja katsoi minua hiukan surumielisenä.

- En varmaan ole koskaan ketään näin kaivannut, sanoin Ivkolle.

Hän tarttui käteeni.

- Minua hirvittää jo nyt se parin viikon matka Suomeen, en haluaisi olla näkemättä sinua niin kauaa.

- Olen ajatellut samaa, vastasi Ivko, sitten hän jatkoi, - unelmani olisi olla sinun kanssasi ihan normaali pariskunta ja jakaa sekä arki, että nuo juhlapyhät.

Tunsin rinnassani ilon häivähdyksen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Ivko puhuu halustaan vakiintua kanssani. Olin tähän asti aina hieman epäillyt sitä, kuinka vakavissaan hän on kanssani. Näen kyllä hänen katseestaan, että hän pitää minusta paljon ja haluaa minua mielettömästi, mutta olen kuitenkin naimisissa oleva nainen ja olen aina pitänyt mielessäni, että voi olla, ettei Ivko kuitenkaan ole kanssani niin tosissaan. Lisäksi olemme kuitenkin aivan eri puolilta Eurooppaa ja molemmilla on omat lapsetkin mukana kuviossa. Vastasin, katsoen häntä kiinteästi:

- Se olisi ihanaa, voi kun siitä tulisi joskus totta.

Ivko hymyili ja antoi minulle suudelman.

Joululahjojen hankintaa

Joululahjojen hankinta on ollut aina meidän perheessä suuri operaatio. Nyt olemme kuitenkin ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, että lapsemme ovat niin isoja, että myös lahjatoiveet ovat isojen ihmisien toiveita. Molemmat toivoivat uusia älypuhelimia ja kannettavia. Keskustelimme mieheni kanssa asiasta ja hän oli sitä mieltä, että hankitaan molemmille nuo vehkeet. Lisäksi osti vielä tyttärelleni pari korua ja pojalleni hänen toivomiaan urheiluvermeitä. Miehen kanssa sovittiin, että kannettavat jätetään Saksaan, eikä raahata niitä Suomeen. Lapset saavat ne sitten kun palaamme lomalta.

Kaikki lasten lahjat oli hankittu parilla nettitilauksella ja yhdellä käynnillä keskustassa. Tämä oli kyllä valtava helpotus verrattuna menneisiin vuosiin, jos rahaa sitten menikin aika paljon enemmän.

Olen hankkinut myös Ivkolle lahjan. Ajattelin, että Suomesta hankittu lahja olisi paras. Eräs tuttavani on käsityöläinen ja valmistaa suomalaishenkisillä kuvioilla koristeltuja kirjoneuleita. Tutkailin hänen nettisivuaan ja löysin sieltä mielestäni Ivkolle sopivan villapuseron. Meilasin tuttavalleni ja kysyin sopivaa kokoa ja hintaa. Tuttavani vastasi nopeasti ja ilmoitti tekevänsä parissa päivässä sopivan puseron ja lähettävänsä sen Saksaan.

Myös Ivko on ollut hankkimassa joululahjoja, ja viime lauantaina jouduin hänelle makutuomariksi.

- Kuule, haluaisin hankkia tyttärelleni serbialaisen korun joululahjaksi, mutta en osaa valita monista vaihtoehdoista hienointa, hän sanoi minulle juodessamme teetä keittiössä, - voisitko sinä katsoa niitä malleja netstä ja valita jonkun?

- Mielelläni, vastasin ja menimme katsomaan koruja Ivkon tietokoneelta.

Serbialaiset korut olivat hienoja, slaavilaiseen tapaan hyvin rikkailla yksityiskohdilla koristettuja. Silmiini osui heti tyyliteltyä kukkaa esittävä, hieman erikoisen muotoinen kaulakoru.

- Tuo on upea, sanoin Ivkolle, - se kävisi varmasti tyttärellesi.

- Selvä, Ivko vastasi, - mitä meinaat väristä, kullan vai hopean värinen?

- Jos tyttäresi on tumma, hopea käy, mutta vaalealle ostaisin kullanvärisen.

- Sinä oletkin nopea valitsemaan näitä, kiitos paljon avustasi. Pyydän nyt äitiäni hakemaan tuon korun ja lähettämään tänne.

- Ilo oli minun puolellani, sanoin ja olin tyytyväinen, että Ivko oli luottanut makuuni.

Joululoman suunnittelua

Perheemme oli tarkoitus lentää yhdessä Suomeen 19.12. mutta valitettavasti lentojen varaus jäi viime tippaan ja lennot ennen joulua olivat jo lähes loppuunmyydyt. Näin, että havittelemallemme lennolle 19.12. oli jäljellä vain kolme paikkaa. Tein yksin nopean päätöksen ja varasin nuo paikat miehelleni ja lapsillemme. Itselleni löysin sopivan lennon vasta 21.12. aamuksi. Paluulennon varasin koko perheelle 03.01. kuten olimme yhdessä sopineet. Ilmoitin miehelleni sähköpostilla, että lentojen kanssa kävi näin, ja hän vastasi, että oli iloinen, että pääsi lasten kanssa lähtemään sovittuna päivänä, eikä jo järjestettyjä lomapäiviä tarvitse tuhlata.

Itse olin enemmän kuin tyytyväinen, että voin lähteä hieman myöhemmin kuin muu perhe. Tietenkin suunnittelin jo mielessäni paria Ivkon kanssa vietettävää päivää, mutta olin itse asiassa myös helpottunut, että voin olla Suomessa hieman lyhyemmän ajan. Oma talomme on vuokrattuna ja joudumme koko loman asumaan mieheni vanhemmilla. Tulen kyllä erinomaisesti toimeen heidän kanssaan ja heillä on myös tilava talo, joten siinä mielessä ongelmaa ei ole, mutta kaksi viikkoa toisten nurkissa on kyllä minulle jo melkein se maksimaalinen siedettävä aika.

Lähetin Ivkolle heti tekstiviestin, jossa kysyin, onko hän kotona noina kahtena päivänä, meillä olisi tilaisuus olla pari kokonaista päivää ja yötä yhdessä. Tiesin kyllä, että joulusesonki on pakettikuskeilla niin kiireinen, että ei hän mihinkään ole menossa ja pian Ivko vastasikin: „Hienoa, olen kyllä silloin kotona, odotan jo noita päiviä.“

Pakettitoimitus

Tänään oli taas yksi niistä päivistä, jolloin odotin Ivkon tuomaa pakettia. Näin heti aamulla netistä, että hän on tulossa ja odotin häntä kiihkeästi. Kun Ivkon odotettu tuloaika läheni, tulin koko ajan kiihottuneemmaksi. Kun ovikello sitten soi, olin uskomattoman halukas. Tunsin itsekin, miten poskiani kuumotti ja huuleni punottivat. Kun avasin oven, Ivko tervehti minua hymyillen ja katsoi minua kiinteästi. Olin aivan varma, että hän huomasi kuinka kiihottunut olin. Ivko astui sisään ja painoi oven kiinni takanaan. Hän antoi minulle hyvin kiihkeän suudelman. Sitten hän yllättäen käänsi minut ympäri niin, että selkäni oli kohti hänen vatsaansa. Ivko suuteli minua kaulalle ja samalla työnsi kätensä alushousuihini. En pystynyt kuin ynähtämään tyytyväisenä. Tulin melkein saman tien Ivkon hyväillessä minua ja olin valahtaa lattialle orgasmin voimasta. Ivko piti kuitenkin minusta kiinni ja tunsin hänen kovettuneen elimensä takapuoltani vasten. Nostin hameeni helmaa ja laskin alushousuja, jotta Ivko pääsi työntymään sisääni. Hänkin tuli hetkessä. Käännyin Ivkoa kohti ja sanoin:

- Olet uskomaton mies.

- Ja sinä uskomattoman kuuma nainen, Ivko sanoi hymyillen.

- Tämä oli kyllä kaikkien aikojen paras pakettitoimitus, sanoin niinikään hymyillen

- Tällaista työniloa en olekaan aikaisemmin kokenut, Ivko vastasi ja suuteli minua hellästi.

- Haluaisitko vielä sen varsinaisen paketin? hän kysyi sitten.

Otin paketin Ivkolta ja hän sanoi:

- Nyt minun pitää jo lähteä, on vielä paljon paketteja vietävänä tänään.

- Olisin pitänyt sinut täällä koko päivän, sanoin Ivkolle.

Suutelimme vielä pitkään, hyvästelimme ja Ivko harppoi pitkillä askelilla autolleen. Katselin ovelta hänen lähtöään ja heitin hänelle vielä lentosuukon, kun hän jo istui autossaan. Hän vastasi myös lentosuukolla.

Hemmottelua Ivkolle

Sain tänään yhdentoista maissa tekstiviestin Ivkolta, jossa hän ilmotti tulevansa kotiin kahden aikaan. Lähdin hyvissä ajoin kotoa. Kävin matkalla kaupassa ja laitoin nopeasti ruoan valmistumaan. En ole mikään erityisen taitava kokki, mutta olin tarkkaillut Ivkon syömisiä ja tein sellaista ruokaa, jonka arvelin maistuvan hänelle. Ivko tulikin täsmällisesti kahdelta, jolloin olin jo kattanut pöydän ja lihapata oli valmis. Ivko tuli sisään työvaatteissa, suuteli minua ja sanoi:

- Hei rakkaani, täällä on mahtava tuoksu.

- Hei, vastasin, - ruoka on valmista.

- Heinoa, vaihdan vain ensin vaatteet, Ivko sanoi ja vaihtoi nopeasti työvaatteensa farkkuihin ja T-paitaan.

Istuimme syömään ja ruoka maistui Ivkolle silminnähden hyvin.

- Tämä on todella herkullista, hän sanoi, - kiitos tästä vaivannäöstä.

- Eipä kestä, teen sinulle ruokaa mielelläni.

Ivko hymyili minulle leveästi

- Niinhän sitä sanotaan, että tie miehen sydämeen käy mahan kautta, sanoin ja hymyilin Ivkolle.

- Sinä olet jo sydämessäni, Ivko vastasi, - vaikka et kokkaisi minulle ikinä.

- En oikeastaan muista edes, koska viimeksi joku olisi laittanut minulle ruoat valmiiksi, taisi viimeksi olla äitini, hän sanoi sitten vakavoituneena, ja jatkoi, - mutta oli hienoa, että sinä kokkasit.

Hymyilin Ivkolle ja ajattelin mielessäni, että hän kyllä olisi ansainnut jonkun, joka huolehtisi hieman hänestä raskaiden työpäivien jälkeen. Sitten ajattelin, että oikeastaan minä haluaisin olla se joku.

Ruokailun jälkeen korjasimme astiat pois yhdessä ja Ivko keitti meille kahvia. Sitten hän alkoi taas kertoa hulluista asiakkaistaan, jotka olivat piinanneet koko hänen tiimiään. Nauroin jälleen katketakseni ja sanoin:

- Sinä olet muuten varsinainen naistennaurattaja.

- En ole kyllä muita saanut noin nauramaan, hän vastasi ja jatkoi sitten hymyillen, - mutta tiedän kyllä mihin naista naurattamalla voi pyrkiä. 

Samassa hän veti minut luokseen ja antoi minulle intohimoisen suudelman.

- Pääsisit päämäärääsi kyllä ilman naurattamistakin, vastasin ja annoin Ivkolle vielä kiihkeämmän suudelman.

Väsymystä ilmassa

Tapasimme tänään torstaina, olimme ottaneet tavaksi tavata pari kertaa viikossa. Menin Ivkon luo puoli seitsemän aikaan. Hän oli tavalliseen tapaan jo ovella vastassa. Hän vaikutti hitusen väsyneeltä, mutta suuteli minua kuitenkin intohimoisesti ja suudelma johti tavalliseen tapaan makuuhuoneeseen.

Jälkeenpäin kysyin Ivkolta:

- Olet hieman väsyneen oloinen, oliko tänään taas rankka päivä?

- Oliko suoritus niin huono, että kyselet tuollaista? Ivko sanoi ja virnisti. Hän tiesi aivan hyvin olevansa minun mielestäni melkoinen peto sängyssä, olin sen niin usein hänelle sanonut.

- Ei todellakaan, vastasin nauraen, - vaikutit vain tullessani hieman uupuneelta.

- Koetin tehdä päivän pulkkaan mahdollisimman nopeasti, koska sinä olit tulossa, Ivko sanoi.

- Kuule, en tiedä mitä tästä tuumaat, mutta jos antaisit minulle avaimen, voisin tulla tänne jo ennen sinun tuloasi ja laittaa ruoan valmiiksi, niin sinun ei tarvitsisi koettaa hädässä saada päivän töitä tehtyä ja syötyä ennen tuloani.

- Tuohan olisi hienoa, Ivko sanoi silmin nähden ilahtuneena, - totta kai saat avaimen.

- Tähdään sitten jo lauantaina näin, vastasin.

- Upeaa, Ivko sanoi, työtahti on muutenkin taas kiristymässä kun joulu lähenee.

- Ilmoita vain minulle joskus päivän aikana, koska tulet, niin laitan kaiken valmiiksi.

- Selvä, tiedän jo ennen puoltapäivää, koska suunnilleen olen valmis.

Olin empinyt ehdottaa tätä järjestelyä Ivkolle, ja miettinyt, mitä mieltä hän mahtaa olla avaimen

antamisesta minulle, mutta hän olikin todella iloinen. Itse asiassa Ivko oli koko loppuillan erinomaisella tuulella ja vielä hyvästellessämmekin vaikutti todella tyytyväiseltä.

Mustasukkaisuutta

Viime lauantaina huomasin ensimmäistä kertaa mustasukkaisuutta Ivkossa. Olimme Ivkon kanssa juttelemassa niitä näitä, ja keskustelun aikana mainitsin mieheni Janin. Ivkon ilme synkistyi.

- Joskus minulla on todella kaamea olo, kun ajattelen, että makaat myös miehesi kanssa, hän sanoi vakavalla äänellä.

Hätkähdin hieman Ivkon synkkyyttä ja vastasin:

- Turhaan mietit tuota, mieheni ei ole ollut minusta kiinnostunut sitten Müncheniin tulomme jälkeen.

- Oho, onko miehesi aivan hölmö, sinunlaisesi nainen kotona, eikä ole kiinnostunut?

- Hän on tehnyt hirveän pitkää päivää, joinakin viikkoina on joka ilta tullut kotiin vasta kun lapset ovat jo nukkumassa. Lisäksi on paljon työmatkoja.

- Anteeksi että kysyn, mutta etkö epäile, että hänellä on joku toinen?

- Jaa, en ole tuota ajatellut. Meillä on suhteemme aikana ollut muitakin pidempiä aikoja, jolloin seksiä ei vaan ole ollut. Jotenkin ajattelen, että en seksuaalisessa mielessä ole hänen toivetyyppiään.

- No sinähän olet joka miehen tyyppiä, olisit ainakin meilläpäin. Miksi te sitten ylipäänsä aloititte suhteenne?

- Haimme varmaankin molemmat sellaista luotettavaa kumppania, jonka kanssa voisi perustaa perheen ja ymmärsimme toisiamme alusta alkaen hyvin. Lisäksi tulen valtavan hyvin toimeen Janin vanhempien kanssa, mikä oli luullakseni aika tärkeää hänelle.

- Ahaa, nyt ymmärrän hieman, mutta millaista naista miehesi sitten toivoisi, jos sinä et ole hänen tyyppiään?

- Hän tuntuu pitävän sellaisista pienistä, tummista naisista. Olet kyllä oikeassa, ei ehkä ole kovin järkevää aloittaa suhdetta, jos tietää alusta asti, ettei ole kumppaninsa tyyppiä.

- Luulisin tuon altistavan pettämiseen

- Niin ja suhteesta puuttuu se mieletön intohimo. Minulle oli muutenkin tosi ikävää havaita, että mies katsoo muiden naisten perään joko verkossa tai luonnossa ja nimenomaan sellaisten naisten, jotka eivät muistuta yhtään minua itseäni.

- Tuo on kyllä totta, ei ole kovin huomaavaista käytöstä mieheltä.

- Toisaalta en myöskään itse Janiin sillä tavalla täysin seonnut, vaan han joutui suostuttelemaan minua aloittamaan seurustelun. Sinun kanssasi on ollut niin erilaista, näin sinut, ihastuin heti, enkä pystynyt vastustamaan sinua.

- Samoin minäkin tunnen sinua kohtaa ja tunsin jo alusta saakka.

- Kai sitä voisi sanoa, ettei Janikaan ollut minun tyyppiäni, häntä aikaisemmat seurustelukokemukset vaan olivat olleet aika ankeita tai todella pinnallisia ja hän oli jotenkin positiivinen poikkeus. Olin kai nuorena niin epävarma, etten oikein ajatellut, että miehen pitäisi olla minun unelmatyyppiäni, kunhan on jotenkin kunnollinen. Toisaalta en kyllä ikinä antaisi kumppanini huomata, että haluan jotain aivan muunlaista miestä, tässä mielessä Jani on kyllä ollut tökerö.

- Niin hän on todellakin ollut. Millainen mies sitten olisi sinun tyyppiäsi?

- Katsopas kultaseni peiliin, siellä on sinulle vastaus

Ivko naurahti ja antoi minulle suudelman. Synkeät ajatukset näyttivät haihtuneen hänen päästään.

Perheaika vähissä

Olin miettiessämme Müncheniin lähtöä toivonut, että täällä meillä olisi enemmän aikaa tehdä kaikkea hauskaa koko perheen kesken. Tänään katselin kalenteriani, ja huomasin, että elokuun Neuschwansteinin reissu oli itseasiassa viimeisin koko perheen yhteinen päivä. Toki tämänkin jälkeen Jani on käynyt lauantaisin lasten kanssa jalkapallo-otteluissa ja Erdingin suuressa vesipuistossa, mutta tänään huomasin, että meillä on myös ollut jopa viikkoja, jolloin lapset eivät ole nähneen Jania hereillä muuten kuin hetken aamulla ennen töihin ja kouluun lähtöä. Lisäksi hänellä on ollut melko paljon työmatkoja, joilla hän viipyy yleensä pari päivää kerrallaan. Luullakseni matka joulunviettoon Suomeen on seuraava koko perheen reissu, mies on jo ilmoittanut olevansa koko joulunalusajan hyvin kiireinen

Miettiessään tämän työn vastaanottamista Jani myös väläytteli ideaa, että hän olisi tullut yksin Müncheniin ja käynyt sitten säännöllisesti Suomessa. Onneksi en silloin suostunut, tällä työtahdilla Jani tuskin olisi ehtinyt Suomeen kovinkaan usein ja lapset kyllä nauttivat isänsä kanssa viettämästään ajasta ja tarvtsevatkin isäänsä. Olisi ollut heille kova isku, jos isä olisi häipynyt vuosiksi ulkomaille.

Toisaalta, vaikka perheaikaa on ollut vähän, perheenjäsenet vaikuttavat kyllä tyytyväisiltä täällä oloon. Janin työ näyttää sujuvan hyvin ja lapset viihtyvät koulussa. Molemmat ovat saaneet uusia kavereita ja voineet jatkaa harrastuksiaan. Erityisesti poikani on innoissaan, kun pääsi harrastamaan urheiluharrastustaan paremmassa joukkueessa kuin Suomessa. Toivon vain, että lapsilla menee jatkossakin yhtä hyvin kuin tähän asti.

Perheellä menee siis hyvin, ja niin kai minullakin. Kun oikein ajattelen omaa oloani täällä Münchenissä, niin totuus kyllä valitettavasti on, että olen niin tyytyväinen, koska olen löytänyt Ivkon. Ilman häntä olisin varmaankin melko yksinäinen ja pitkästynyt, puhumattakaan siitä kuinka paljon minä miettisin Janin jatkuvia menoja. Ivkon olemassaolo on auttanut minua olemaan murehtimatta monia asioita, joita varmaankin märehtisin päässäni koko ajan, jos häntä ei olisi.

Uupumus

Menin tänään illalla jälleen tapaamaan Ivkoa, kuten monena perjantaina tänä syksynä. Kun Ivko avasi oven, hän näytti hyvin uupuneelta. Hänellä oli vielä yllään työvaatteet.

- Olet hyvin väsyneen näköinen, oliko tänään paha päivä? kysyin.

- Oli kyllä.

- Mene ihmeessä vaihtamaan vaatteesi.

- Olin juuri lämmittämässä ruokaa.

- Minä voin hoitaa sen, sanoin ja menin keittiöön.

Ivkolla oli riisi kiehumassa ja jauhelihapötköjä lämpenemässä. Vahdin ruokien valmistumista ja pian Ivko palasi keittiöön.

- Tule, syödään yhdessä, hän sanoi ja kattoi pöytään kaksi lautasta.

Ruokailun jälkeen Ivko kysyi, tulisinko hänen kanssa lepäämään sänkyyn. Menimme makuuhuoneeseen, kävimme makaamaan ja Ivko laski päänsä rinnalleni.

- Sinä olet kyllä aivan lopussa. Miten meinaat jaksaa läpi joulusesongin, nythän on vasta marraskuun alku?

- Jotenkin on vain pakko, Ivko huokasi.

- Ja miten meinaat jaksaa tätä hommaa eläkeikään asti?

- En usko että jaksankaan, kunhan edes saisin tyttären aikuiseksi asti. Sen jälkeen voisin vaikka palata Belgradiin.

- Etkö viihdy enää Saksassa?

- Täällä on niin raskasta, on ollut jo vuosia ja tuskin tästä kevenee, siellä voisin elää vanhempieni talossa ja koettaa hankkia jotain kevyttä hommaa.

- Voi raukkaa, sanoin ja silitin hänen päätään. 

Minulle tuli hyvin surullinen olo, kun ajattelin, miten ankeaa Ivkon elämä loppujen lopuksi on: paljon raskasta työtä, ei juuri toivoa paremmasta ja tulevaisuuden toiveetkin olivat vain haaveita päästä elämään edes vähän vähemmällä raatamisella. Elämänsä raskauden huomioon ottaen Ivko oli kuitenkin uskomattoman hyväntuulinen ja huumorintajuinen ihminen. Ajattelin monia tuntemiani menestyneitä ihmisiä ja totesin mielessäni, etteivät he olleet Ivkoa älykkäämpiä tai parempia ihmisiä, vaan olivat vain sattuneet syntymään maahan, jossa menestys oli mahdollista.

- Toisaalta viime kuukaudet ovat olleet paljon parempia, kun sinä olet ilmestynyt elämääni, Ivko sanoi ja jatkoi, - serkkuni oli sodan aikana puolisotilaallisissa joukoissa, ehkä voisin kysyä häneltä, miten saisin naisen kaapattua Belgradiin.

Nauroin ja sanoin:

- Olet ihan hassu.

- Tai ehkä minun pitäisikin houkutella sinut karkaamaan mukaani, Ivko sanoi ja katsoi minua ihana viettelevä hymy huulillaan.

- Tunnen jo houkutusta, sanoin ja Ivko antoi minulle suudelman.

Rakastelimme ja sen jälkeen jäimme sänkyyn makaamaan. Ivko nukahti melkein heti ja minä katselin hänen untaan. Kun oli aika lähteä, suutelin häntä poskelle ja sanoin:

- Hei, hei rakkaani, nähdään huomenna. 

Ivko ynähti jotain ja jäi nukkumaan.

Vaatetuksen muutos

Olen hankkinut paljon uusia vaatteita tänä syksynä täällä Müchenissä. Vaatteet ovat täällä edullisia ja toimme hyvin rajallisesti käyttövaatteita Suomesta. Kun tarkastelen ostoksiani, niin huomaan selkeästi Ivkon vaikutuksen vaatetukseeni. Ostan hyvin paljon naisellisempia vaatteita kuin Suomessa. Lähes kaikki uudet vaatteeni ovat varsin vartaloa myötäileviä ja monet myös hehkeän värisiä. Hameita on paljon ja kaulanaukot ovat suurempia.

On ihanaa, kun Ivko katsoo minua, ja olen jollakin tavalla jo suorastaan addiktoitunut hänen ihailuunsa. Tämä tietysti innostaa kohentamaan ulkonäköäni edelleen, koska silloin hän jälleen katsoo minua tyytyväisenä. Puhutaan aina siitä, kuinka naiset pukeutuvat toisia naisia varten. Voi ollakin, että jotkut asusteet valitaan tekemään vaikutus muihin naisiin, mutta kyllä varmasti suurin osa naisista pukeutuu miehiä varten, toivovat saavansa ihailua. Nyt kun itseäni ajattelen, niin voin vain todeta, että onnellisia ovat ne, jotka voivat pukeutua yhtä miestä varten. On ankeaa laittaa itseään muita naisia varten, puhumattakaan pukeutumisesta epämääräisesti jotain miesjoukkoa varten. Omaa rakastajaansa varten pukeutuminen on ilo, jo vaatteita laittaessa ajattelen jo kuinka Ivko tulee katsomaan kaulanaukkoani, vyötäröäni ja muotojani korostavia vaatteitani. Vielä suurempi ilo on sitten se, kun hän ottaa ne vaatteet pois.

Naisen katse

Yksi parhaista tavoista viettää aikaa Ivkon kanssa on katsella häntä. Ivkolla on todella kaunis vartalo, ja tunnen aina surun häivähdyksen, kun näen sen, koska tiedän että se on syntynyt vuosien raskaan työn tuloksena, ei punttisalille treenatessa. Ivko myös liikehtii ja on vartalossaan täysin luonnollisesti, hän ei yritä näytellä kroppaansa tai ylipäänsä tee itsestään numeroa. Joskus Ivkoa katsellessa muistan, miten Janin kaveripiirin urheiluhullut miehet hyödynsivät joka tilaisuuden näytelläkseen omasta mielestään upeaa kroppaansa. Tuo poseeraaminen oli jo tuolloin miestäni vastenmielistä, saati että noissa miehissä olisi mitään katsomista ollut.

Viime kerralla ollessani Ivkon luona, katselin taas sängystä, kun hän liikehti huoneessa ja etsi vaatteitaan. Nautin kovasti tuosta hetkestä, kun sain ahmia Ivkoa silmilläni. Ivkokin huomasi tämän ja hymyili minulle.

- Ei minua ole aikoihin noin kukaan nainen katsonut, hän sanoi, ja jatkoi hetken kuluttua, - ei ehkä koskaan.

- Kyllä sinussa silmä lepää, vastasin, jos naiset eivät ole halunneet katsoa sinua, se on ollut heidän hölmöyttään.

Ivko hymyili vielä leveämmin ja katsoi minua ihanilla sänkykamarisilmillään.

- Tiedätkö, voin tulla valtavan kiihoittuneeksi vain katselemalla sinua, sanoin, - annat vain minun katsella itseäsi, muuta ei tarvitse tehdä, ja olen aivan valmis hyppäämään sänkyyn.

- Noin kuumana minuun ei kyllä ole yksikään nainen ollut, Ivko sanoi, - mutta olen todella iloinen, että sinä olet.

Hymyilin ja sanoin:

- Voisitkin lopettaa tuon vaatteiden etsiskelyn ja tulla tänne sänkyyn.

Ivko teki kuten olin pyytänyt.

Miehen katse

Yksi parhaita puolia suhteessa Ivkon kanssa on se, että saan nauttia hänen katsottavanaan olemisesta. Kun hän katsoo minua, on katseessa samaan aikaan iloa, että olen siinä ja intohimoa. Aina kun menen Ivkon asunnolle on hänen ilmeensä aivan mahtava, hurjan ilahtunut ja halukas. Muutenkin ollessani hänen kanssaan, tunnen koko ajan olevani intohimon kohde. Keskustellessamme tai vaikka metrossa matkustaessa Ivko ei tunnu saavan silmiään irti minusta ja lisäksi hän aivan luonnollisesti koskettelee minua hellästi.

Tätä ajatellessani harmittelin sitä, kuinka olen yrittänyt monesti seurustelua sellaisen miehen kanssa, joka ei selvästikään tunne minkäänlaista intohimoa minua kohtaa: ei katso minua ihaillen, fyysiset kosketukset rajoittuvat julkeisiin suudelmiin, joiden tarkoitus on päästä panemaan. Muista hyvin, kuinka noilta treffeiltä tullessani olen monesti istunut taksissa kahdestaan, mies ei katsonut, eikä koskenut minua ja juttelukin oli vähäistä. Ivko ei ikinä jättäisi käyttämättä tuota tilaisuutta ottaa vähintään kädestäni kiinni. Nyt tarkkaan ottaen en oikeastaan ymmärrä mitä nuo miehet, jotka selvästikään eivät minua kohtaan mitään ihmeenpää tunteneet, halusivat deittailusta. Harmittaa ajatellakin, olin kain heille jonkinlainen varanainen, jota voisi ehkä pari kertaa panna, jos hyvin käy. Mitään muuta tuskin halusivat suhteelta tai olivat siihen valmiita antamaan.

Kun olin nuori äiti, minulle sanottiin, että vauva tarvitsee voidakseen hyvin äidin rakastavaa katsetta. Olisipa joku sanonut minulle nuorena neitona, että nainen tarvitsee kukoistaakseen miehen katsetta ja nimenomaan intohimon täyttämää katsetta. Samalla minulle olisi voitu sanoa, että silloin kun olet intohimon täyttämässä suhteessa, tiedät sen varmasti. Tuo aito intohimo on sellainen asia, joka joko on suhteessa alusta asti tai sitä ei sitten kyllä kehity mistään. Saman tien olisi minua voitu myös valistaa, että noihin kylmiin suhteen yritelmiin ei kannata tuhlata aikaansa.

Tuttava metrossa

Olin tänään hoitamassa asioita keskustassa ja paluumatkalla törmäsin metrossa Millaan, nuoreen suomalaiseen naiseen, joka oli ollut mukana suomalaisten illanvietossa elokuussa ja Oktoberfest-vierailulla. Milla oli pari vuotta aikaisemmin muuttanut työn perässä Müncheniin kyllästyttyään Suomen jatkuvaan lamaan. Vaihdoimme nopeasti kuulumisia. Sitten Milla katsoi minua tutkivasti ja kysyi:

- Onko sinulla jotain peliä Ivkon kanssa? Näin teidät Oktoberfestilla ja siltä se kyllä näytti.

Punastuin ja menin hyvin vaikeaksi, sain juuri ja juuri kysyttyä:

- Tunnetko sinäkin Ivkon?

- Kyllä, tai oikemmin ehkä tiedän. Oma poikaystäväni on myös Serbiasta ja olen tavannut Ivkon muutamissa hänen maanmiestensä illanvietoissa.

- Ahaa, sanoin ja myönsin, - on meillä Ivkon kanssa suhteentapainen...

- En minä millään pahalla kysynyt, Ivko vaikuttaa mielestäni todella mukavalta ja on kyllä miehekäs ja komea, joten en ihmettele ihastumistasi.

- Oletko itse seurustellut kauankin poikaystäväsi kanssa? kysyin.

- Joo, yli kaksi vuotta jo, ja asummekin yhdessä.

- No tuohan on sitten jo vakavaa. Tapasitteko tekin täällä Münchenissä?

- Kyllä, olimme hetken töissä samassa firmassa ja siitä se sitten lähti.

- Taitavat olla aika harvinaisia nämä suomalais-serbialaiset parit, en ainakaan ole koskaan kuullut muista kuin teistä.

- Niin, ei meitä paljoa ole, aika harvoin muutenkin on itäeuroopalaisia miehiä suomalaisilla naisilla.

- Kuule, voisitko pitää tämän minun ja Ivkon jutun omana tietonasi, suomalaisten piirit täällä Münchenissä ovat pienet ja juoruiset ja tämä asia kyllä leviäisi kaikkien tietoon.

- Aivan varmasti, ei huolta, en itseasiassa ole kertonut noille suomalaisille edes sitä, että minulla on itselläni serbialainen poikaystävä. En kestä noiden muiden suomalaisten ylenkatsetta köyhemmistä maista tulleita siirtolaisia kohtaa.

- Joo, huomasin silloin illanistujaisissa, että jotkun niistä rouvista puhuivat aika ikävään sävyyn itäeurooppalaisista.

- Juuri noin se menee, ne naiset ovat muuttaneet tänne joko miehen työn tai saksalaisen miehen perässä ja yrittävät nyt olla niin parempaa väkeä ja tehdä eroa itsensä ja köyhemmistä maista tulleiden välillä, vaikka viimekädessä maahanmuuttajia tässä ollaan kaikki.

- Noin se taitaa olla, se on sitä oman aseman korostamista tuo muiden mollaaminen.

- Kyllä, mutta silti se on ärsyttävää, tuo ylenkatse on aina mukana ja sen takia en viitsi millään kertoa, että olen yhdessä serbialaisen miehen kanssa.

- Luultavasti tuo on fiksu päätös, säästät itseäsi mahdolliselta nälvinnältä.

- Niin, en tämän takia ehkä olisikaan mukana noissa suomalaisten touhuissa, jollei se muiden suomalaisten tunteminen olisi joskus ihan hyödyllistä.

- Totta, maahanmuuttajana kyllä hyötyy verkostoista.

- Kuule, saanko kysyä, miten te Ivkon kanssa tapasitte, sinähän et ole ollut täällä kuin muutamia kuukausia?

- No, Ivko tuo Hermeksen paketit meille...

- Vau, ihastuitte pakettikuskin kanssa toisiinne, tuohan on kuin jostain romanttisesta elokuvasta!

- Niin, kyllä se minustakin on joskus hieman hassua, minulle toimitettiin komea mies suoraan kotiovelle, tuota voi jo sanoa hyväksi palveluksi.

Nauroimme molemmat ja lähdimme metrosta hyväntuulisina.

Oktoberfest

Tänään vierailin ensimmäistä kertaa Oktoberfestilla. Suomalaisten naisten puuhanainen Riikka oli saanut tehtyä pöytävarauksen kahdeksalle hengelle Hofbräu-telttaan. Saavuimme paikalle jo hyvissä ajoin. Teltta oli aluksi melkein tyhjä, mutta täyttyi todella nopeasti.

Olin huvikseni hankkinut itselleni baijerilaisen dirndl-puvun, joka korosti hienosti rintoja ja vyötäröä, tosin sitä ei kyllä voi pitää erityisen mukavana vaatteena. Pukeutuminen vaihteeksi aivan erilaiseen asuun kuin normaalisti oli kyllä hauskaa.

Tilasimme heti aluksi litran tuopit olutta, pienempiä määriä ei Oktoberfestilla edes saa tilattua. Olut oli todella vahvaa ja maultaan hieman makeahkoa. Aloimme tulla hieman hiprakkaan varsin nopeasti ja yhdeksän maissa minun oli pakko lähteä vessaan. Tullessani ulos naistenhuoneesta, törmäsin Ivkoon. Hän oli tyrmäävän hyvän näköinen baijerilaisessa perinneasussaan, hyvin istuvissa nahkapolvihousuissa ja valkeassa paidassa. Hän tarttui käteeni, antoi minulle suudelman ja sanoi:

- Hei.

- Hei, tekin tulitte sitten tänne.

- Joo, sain taivuteltua kaverit, ajattelin että hyvällä tuurilla löydän sinut.

- Hienoa, en olisi uskonut, että täältä löydämme toisemme.

- Näin sinut jo pöydässäsi, mutta en viitsinyt tulla tervehtimaan, kun siellä on niin paljon noita tuttaviasi.

- Ehkä se on parasta.

Seisoimme Ivkon kanssa lähes kiinni toisissamme, ja hän katseli minua jälleen uskomattoman viettelevästi.

- Kuule, olen itseasiassa jo lähdössä kotiin päin, nuo minun kaverini alkavat olla jo siinä määrin humalassa, ettei niitä jaksa enää kuunnella ja minulla on huomenna taas työpäivä, joten en voi oikein juoda paljoakaan. Jos haluat, voitaisiin mennä kotiin yhtä matkaa.

Ivkon silmät kiiluivat ja tiesin, että puhe ei ollut vain kotimatkasta yhdessä vain myös jatkoista kahdestaan. Hymyilen ja sanoin:

- Lähden mielelläni kanssasi.

- Ehdit ehkä myös käymään minun luonani ennen kotiinmenoa, jos haluat, Ivko sanoi vihjailevasti ja katsoi minua.

- Mielelläni, vastasin ja hymyilin Ivkolle.

Kävimme molemmat sanomassa omille seuralaisillemme, että lähdemme kotiin ja lähdimme kävelemään kohti metroasemaa. Metrojuna oli aivan täynnä ja jouduimme seisomaan. Olimme aivan kiinni toisissamme ja aina välillä Ivko kosketteli minua hellästi ja vaihdoimme muutamia suudelmia. Oli uskomatonta, miten tuollainen banaali ja tylsä tilanne, kuin täydessä metrossa matkustaminen, voi oikeassa seurassa olla suorastaan kiihottava. Metrosta päästyämme suunnistimme suoraan Ivkon asunnolle. Sisälle päästyämme siirryimme suoraan rakastelemaan.

Jälleen Ivkolla

Odotin taas lauantaita jo päiviä ennen sitä. Olin alkanut kaivata Ivkoa tapaamistemme välillä kovasti, enkä tällä viikolla ole edes saanut pakettia Ivkon tuomana.

Lauantain tapaaminen oli taas aivan ihana. Ivko oli hyvin iloinen, että olin tullut ja meillä oli hauskaa sekä sängyssä, että muuten. Iloisuus ja hauskuus ovat Ivkon parhaimpia luonteenpiirteitä, hän onnistuu pysymään positiivisella mielellä raskaiden ja ankeidenkin päivien aikana. Itse hän tosin vakuuttaa, että on iloinen, koska olen hänen luonaan ja muutoin vakavamielinen.

Ensi viikon torstaina olen menossa suomalaisten naisten kanssa käymään Oktoberfestillä. Mainitsin tästä Ivkolle.

- Uskomatonta, minäkin olen menossa samana päivänä sinne muutamien kavereiden kanssa, Ivko sanoi, - mihin telttaan te olette menossa?

- Hofbräu, vastasin.

- Minäpä yritän houkutella kaverini samaan telttaa, meillä ei ole pöytävarausta, joten voimme yrittää mihin telttaan vain.

- Sehän olisi hienoa, jos siellä satuttaisiin näkemään,sanoin, - minulla on ollut sinua kova ikävä pitkin viikkoa, ja olisi todella kiva tavata myös viikolla.

- Toki voimme muutenkin tavata viikolla, Ivko sanoi, mutta katsotaanko nyt, onnistummeko torstaina näkemään siellä

- Tehdään näin.

Päivän kohokohta

Ivko kävi tänään jälleen tuomassa meille paketin ja se oli koko päivän piristys. Kun näin aamulla netin pakettiseurannasta, että hän on tulossa, aloin jo odottaa häntä kärsimättömänä. Tunsin olevani kiihottunut ja syösyin ovelle heti kun kuulin ovikellon soivan.

- Hei, Ivko sanoi ja hymyili minulle.

- Hei, vastasin ja samassa Ivko astui sisälle ja antoi minulle kiihkeän suudelman.

- Olen kaivannut sinua, hän sanoi.

- Minä myös sinua, vastasin, - ihanaa että tulit. Odotan jo kovasti lauantaita. Tuletko hetkeksi sisälle?

- Voinhan tulla, Ivko vastasi hymyillen ja menimme keittiöön.

Juodessamme schorlea juttelimme viime päivien kuulumisista ja vaihdoimme juttelen lomassa suudelmia, Ivkon pitäessä minua toisella kädellään syleilyssään. Olisin ollut aivan valmis hyppäämään sänkyyn hänen kanssaan ja arvasin Ivkon ajattelevan samoin. Samaan aikaan tiesin molempien olevan niin varovaisia, ettei tilanne etene suutelua pidemmälle. Pian Ivko sanoi:

- Minun täytyy jo valitettavasti lähteä, nähdään sitten lauantaina.

Hyvästelin Ivkon nopeasti ja menin työhuoneeseeni. Olin aivan tohkeissani ja hyvin kiihottunut. Samalla ihmettelin, miten ylipäänsä olin onnistunut tapaamaan Ivkon kaltaisen miehen, hän on mielestäni aivan käsittämättömän puoleensavetävä, juuri tuollaista miestä olen sänkyyni ja elämääni joskus salaa toivonut.

Toinen vierailu Ivkon luona

Tänään olin aamusta asti todella levoton ja suoraan sanoen kiihottunutkin. Olimme sopineet, että menen Ivkon luo puoli kahden aikaan. Muu perhe lähti jo ennen sitä jalkapallostadionille. Laittaiduin vain vähän, hiukset nätisti, kiva leninki päälle eikä meikkiä. Turhaa se olisi, ajattelin mielessäni, sottaantuisi vain.

Lähdin hyvissä ajoin Ivkolle ja talon ovella soitin ovisummeria. Ivko päästi minut sisälle ja oli jo avonaisella ovella odottamassa, kun tulin sisään rappukäytävään. Ivko hymyili leveästi ja katsoi minua sänkykamarisilmillään. Ajattelin mielessäni, että noin ei minua ole kukaan pitkään aikaan, ehkä ei koskaan, katsonut. Ivkon katseesta näki, että hän oli todella iloinen että olen hänen kanssaan ja hyvin himokas.

Ovella emme saaneet sanottua kuin hei, koska Ivko suuteli minua heti intohimoisesti. Vanhoissa hölmön romattisissa jutuissa sanotaan aina, että joku on kuin sulaa vahaa toisen käsissä. Juuri tuolta minustakin tuntui Ivkon syleilyssä, oli kuin olisin sulanut sisältä. Siirryimme nopeasti makuuhuoneen puolelle ja heittäydyimme rakasteluun. Olin valtavan halukas ja uppoudin Ivkon kanssa olemiseen niin, että koko muu maailma häipyi mielestäni, samaan aikaan olin menettänyt ajan tajun ja toivoin, ettei tämä loppuisi ikinä.

Jälkeenpäin makasimme sängyllä ja Ivko kysyi, halusinko jotain juotavaa. Myönnyin ja aloin hamuilla vaatteita päälleni.

- Odota, minulla on sinulle aamutakki, Ivko sanoi ja antoi minulle sinisen aamutakin.

- Älä turhaan laita vaatteita, otan ne kuitenkin kohta taas pois, Ivko jatkoi ja suuteli minua kaulaani.

Huomasin, kuinka aloin taas kiihottua, ja seurasin Ivkoa keittiöön. Jutustelimme niitä näitä juodessamme ja Ivko ei tuntunut saavan silmiään eroon minusta. En muista milloin olisin tuntenut oloni niin naiselliseksi, kuin ollessani hänen katseltavanaan. Pian siirryimme taas rakastelun pariin.

Makaillessamme Ivkon kanssa sylikkäin olin niin raukea, että olisin voinut helposti nukahtaa hänen syliinsä ja itse asiassa olisin halunnutkin jäädä siihen, mutta havahduin katsomaan kelloa ja huomasin, että olisi aika lähteä kotiin päin.

- Minun täytyy varmaan lähteä, sanoin

- OK, olisin kyllä pitänyt sinut täällä vaikka kuinka kauan, Ivko sanoi ja kysyi sitten, hieman huolta äänessään, - koska voimme nähdä uudelleen?

- Ensi lauantaina kävisi taas, jos olet päivällä kotona.

- Sopii minulle hyvin, Ivko sanoi, tuletko taas samaan aikaan?

- Voin tulla samaan aikaan, sanoin ja aloin laittaa vaatteita päälleni. Ivkokin veti housut jalkaansa ja tuli saattamaan minut ovelle. Suutelimme vielä kerran intohimoisesti ja hyvästelimme toisemme. Kuljin kotimatkan kuin unessa, enkä saanut Ivkoa mielestäni hetkeksikään. Olen täysin hurahtanut häneen, totesin itselleni mielessäni.

Iloinen yllätys

Aamupäivällä ovikello soi, ja olin iloisesti yllättynyt, kun ovella oli Ivko.

- Hei, ei kai meille tänään ole pakettia tulossa, ihmettelin.

- Ei, mutta naapurillenne tuli ja minä halusin vain nähdä sinut, Ivko vastasi hymyillen.

- Hienoa, että tulit, tule ihmeessä sisälle.
Ivko astui sisälle ja suuteli minua.

- En voi jäädä pitkäksi aikaa, halusin vain viettää kanssasi hetken, Ivko sanoi pitäen minua syleilyssään.

- Haluatko jotain juotavaa? kysyin.

- Ehkä vesilasin, kiitos.

Menimme keittiöön ja annoin Ivkolle juotavaa.

- Voitaisiinko me nähdä taas tällä viikolla? Ivko kysyi.

- Hmm, ehkä lauantai-iltapäivänä saattaisi olla mahdollista, mieheni vie lapset ilmeisesti jalkapallopeliä katsomaan, silloin minulla olisi koko iltapäivä aikaa.

Ivko ilahtui silminnähden.

- Se olisi mahtavaa, toivottavasti onnistuu.

- Luulen että se olisi mahdollista, vastasin hymyillen.

- Nyt minun täytyy jo lähteä, Ivko sanoi.

Menimme yhdessä ovelle, suutelimme ja sanoin:

- Varmaan keskiviikkona näemme taas, saan luullakseni paketin.

- Kiva, nähdään sitten parin päivän päästä, Ivko sanoi, antoi vielä suudelman ja lähti reippain askelin kohti pakettiautoaan.

Olin koko päivän iloinen, että Ivko oli käynyt. Perjantain jälkeen olin mielessäni pelännyt, että olisin loppujen lopuksi hänelle vain yksi kaato, ja suhteemme olisi loppunut siihen. Asia näyttikin olevan täysin päinvastoin, Ivko oli hyvin innokas näkemään minua.

Vierailu Ivkon luona

Olin koko päivän hieman jännittynyt. Jos sanoisin, että olin kuin tulisilla hiilillä, se olisi liioittelua, mutta aika tuntui matelevan ja oli vaikea keskittyä tekemään mitään. Yritin kuluttaa aikaa tekemällä viikonlopun kotitöitä valmiiksi ja valmistelemalla maanantain työtehtäviä.

Laittauduin valmiiksi hyvissä ajoin. Oli hyvin lämmin päivä ja olin valinnut päällepantavaksi tummansinisen paitamekon ja punaiset sandaalit. Nappasin mukaani myös neuletakin viileää iltaa varten. Meikkiä laitoin vain ripauksen ja hetken mietittyäni otin mekit myös mukaani, myöntämättä edes itselleni, että oikestaan toivoin meikeissä olevan korjattavaa Ivkon luota lähtiessä.

- Hei, minä lähden nyt. Tulen takaisin viimeistään yhdentoista maissa, huikkasin ovelta lähtiessäni. Sain vastauksiksi tietokoneisiin tai puhelimiinsa syventyneiden perheenjäsenteni laiskasti mumisemat heit.

Kävelin ripeästi Ivkon talolle. Hänen asuntonsa oli 50-luvulla rakennetussa talossa, jonka kaltaisia on Giesingissä lukemattomia. Ne on aikoinaan rakennettu työläisten asunnoiksi, kiinnittämättä juuri huomiota esteettiseen puoleen, joten tuloksina oli jokseenkin ankeita asumuksia. Soitin Ivkoon ovisummeria, astuin portista sisään ja kuljin hänen ohjeittensa mukaan talon sisäpihan puolelle, josta oli sisäänkäynti osaan asunnoista. Ivko oli jo alaovella vastassa. Hän tervehti minua hymyillen ja antoi minulle kevyen suudelman.

Ivkon asunto oli samanlainen kun lukuisien muidenkin ulkomaalaisten asunnot Münchenissä: vanha, huonosti ylläpidetty vuokra-asunto, johon omistaja oli vielä jättänyt vanhoja huonekalujaan. Asunto koostui pienestä olohuoneesta, makuuhuneesta ja erillisestä keittiöstä.

- Oliko asunnon löytäminen vaikeaa? kysyin.

- Ihan hirveätä, sain tämän paikan, kun olin ainoa, joka suostui ottamaan nuo huonekalut ja keittiön.

- Sellaista se on Münchenissä.

- Onneksi tämä on sentään siedettävän hintainen ja lähellä metroa.

Jutustelimme Ivkon asunnosta ja asuntotilanteesta Münchenssä, mutta minusta tuntui, että kumpikaan ei juuri kiinnittänyt huomiota puheen sisältöön, vaan jutustelu oli vain tekosyy katsella toinen toisiamme. Ivko oli hyväntuulisen, mutta hieman jännittyneen oloinen. Toisaalta hän vaikutti hyvin iloiselta, että olin tullut hänen luokseen, mutta toisaalta aistin hänen käytöksessään ujostelua. Siirryimme vaatimattomaan, mutta siistiin keittiöön.

- Haluatko jotain juotavaa? Ivko kysyi.

Jokainen vierasta kieltä puhuva tuntee tilanteita, jolloin on kielitaidon puutteen vuoksi pakko puhua paljon suorempaa, kuin äidinkieltä puhuessani. Suomeksi olisin todennäköisesti vastannut tuohon kysymykseen jotain leikkisää ja hieman kaksimielistä, nyt sanoin vain Ivkoa katsoen:

- Haluan sinut.

Ivkon ilme oli samaan aikaan ilahtunut, yllättynyt ja helpottunutkin, kun hän otti askeleen minua kohti ja suuteli minua. Kiihotuin hurjasti Ivkon syleilyssä. Suudelma oli pitkä ja kiihkeä ja sen jälkeen Ivko sanoi:

- Olen odottanut tätä koko kesän, ja suutelimme uudestaan, vielä kiihkeämmin.

Siirryimme makuuhuoneeseen ja Ivkolta kesti vain hetken riisua kevyet kesävaatteeni. Rakastelimme kiihkeästi, mutta samaan aikaan hieman hapuillen. Molempia toisaalta halutti kovasti, myös ujostutti hieman. Ivko oli juuri sellainen hellä mutta kiihkeä rakastaja, jollainen olin salaa mielessäni

arvellutkin hänen olevan.

Jälkeenpäin makasimme sylikkäin sängyllä.

- Haluaisitko jäädä tänne koko illaksi? Ivko kysyi.

- Haluaisin jäädä vaikka koko yöksi, mutta luullakseni minun on parempi mennä sinne suomalaisten tapaamiseen, muuten ne ihmettelevät, mihin jäin.

Nousin hitaasti ylös ja katsoin kellonajan.

- Minun täytyy alkaa jo tehdä lähtöä, sanoin ja siirryin kylpyhuoneeseen siistiytymään.

Ollessani lähdössä Ivkokin oli saanut farkut vedettyä jalkoihinsa ja tuli ovelle hyvästelemään. Suutelimme vielä kerran. Kuljin puolijuoksua metroasemalle ja hyvällä tuurilla juna tulikin heti ja pääsin nopeasti sovittuun kohtaamispaikkaan.

Kun saavuin kohtaamispaikkaamme erääseen ravintolaan olin jokseenkin poissa tolaltani, toisaalta hävetti, kun ajattelin, mitä olin tehnyt, toisaalta pelkkä Ivkon ajattelukin sai minut kiihottumaan. Sain juuri ja juuri esiteltyä itseni paikalla olleille suomalaisnaisille ja osallistuttua hiukan keskusteluun. Monilla ulkosuomalaisilla on epämiellyttävä tapa suhtautua hyvin alentuvasti köyhemmistä maista tulleisiin siirtolaisiin ja valitettavasti keskustelu siirtyi jossain vaiheessa itäeuroppalaisten ja muiden ulkomaalaisten moittimiseen. Tunsin kuinka poskeni kuumottivat, kun ajattelin mielessäni, mitä nuo naiset mahtaisivat tuumia, jos arvaisivat, että tulin tänne suoraan erään itäeurooppalaisen sängystä.

Olin hyvin helpottunut, kun yksi naisista halusi lähteä aikaisin kotiin ja sain yhtä matkaa menemisestä hyvän tekosyyn häipyä paikalta.

Metrossa hiukan hiprakkaiseen ja naisten juttujen ärsyttämään mieleeni juolahti lähettää Ivkolle tekstiviesti: „Kaipaan sinua“. Kaduin sitä saman tien ja tunsin itseni teinimäiseksi idiootiksi, kunnes muutaman minuutin kuluttua sain vastauksen: „Minäkin kaipaan sinua. Hyvää yötä, rakas.“

Kahvilla

Olin jo aamulla hieman jännittynyt tulevan Ivkon tapaamisen takia. Lähdin ajoissa tapaamispaikalle ja odotin siellä hetken Ivkoa. Hän tulikin pian ja näytti hyvin iloiselta minut nähtyään.

- Hei, hän sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn.

- Hei, sanoin ja hymyilin.

- Tuossa on kulman takana vielä kivempi kahvila kuin tämä viimekertainen, mennäänkö sinne? Ivko kysyi.

- Sopii minulle, sanoin ja menimme toiseen kahvilaan, joka sekin vaikutti italialaiselta.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan jääteen.

Ivko haki juomat ja istui alas. Sitten hän kyseli kuulumisiani ja katseli minua samalla hymyillen. Huomasin heti, että hänen flirttailunsa oli selvästi näkyvämpää kuin viime kerralla. Minut valtasi hienoinen levottomuus, hymyilin kuitenkin takaisin ja vastasin:

- Eipä mitään kummempaa, entä itselläsi?

- Minulla menee hyvin, töissä on onneksi nyt loma-aikana melko hiljaista. Olimme veljeni kanssa Berliinissä pyhän aikana.

- Sehän on hienoa, asuuko veljesikin täällä Saksassa?

- Kyllä, hän asuu myös Münchenissä, tuli aikoinaan pari vuotta minun jälkeeni tänne.

- On varmaan todella kivaa kun on lähisukulainen lähellä.

- Onhan se, emme tosin hirveän usein tapaa, veljeni on niin menevä, tekee kaikenlaisia keikkahommia sinne ja tänne, lisäksi hänellä on vielä saksalainen avovaimo ja oma poika Belgradissa, joten heidän kanssaankin häneltä menee paljon aikaa.

- Onko sinulla muita sisaruksia?

- Ei, vain tuo veli.

Kyselin vielä Ivkon perheestä, ja hän kertoi opettajavanhemmistaan, jotka asuvat viihtyisässä talossa Belgradissa. Ivkon kerronnasta kävi ilmi, että perhe oli varsin onnellinen. Ivko kyseli minun perheestäni ja kerroin vanhempien eronneen jo lapsuudessani.

- Sepä ikävää.

- Olihan se melko ankeaa, en muutenkaan kuvailisi perhettämme onnelliseksi, sanoin.

- Surullista, Ivko sanoi ja tarttui käteeni. Värähdin hieman, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kosketti minua, kättelyä lukuunottamatta. Puristin kuitenkin hänen kättään kevyesti. 

Tämän jälkeen keskustelu siirtyi lapsuusmuistoista jutusteluun Saksaan muutosta. Ivko nauratti taas minua kertomalla pahimia kielimokiaan ja tolailujaan viranomaisten kanssa. Katselimme toisiamme koko ajan, tunsin suorastaan uppoutuvani Ivkon tarkasteluun.

Aika kului jälleen kuin siivillä, huomasin, että oli aika lähteä.

- Haluaisitko tavata uudestaan? Ivko kysyi.

- Mielelläni, vastasin ja hymyilin. Samalla tunsin myös outoa kiihtymystä sisälläni. Tiesin, mihin tapailumme tulisi johtamaan. En kuitenkaan pystynyt kuin myöntymään uuteen tapaamiseen.

- Olisitko vapaa ensi perjantai-iltana, siinä kuuden aikaan?

- Kyllä, minulla on tosin tapaaminen muutaman suomalaisen kanssa myöhemmin illalla, mutta voimme kyllä tavata.

- Tulisitko minun asunnolleni, se on aivan tuossa lähellä?

- Kyllä, voinhan tulla yhtä hyvin sinun luoksesi, sanoin ja hymyilin. Sisäinen kiihtymykseni yltyi ja minusta tuntui, että tuijotan Ivkoa aivan liian pitkään.

- OK, sanotaanko puoli kuudelta, soita vain summeria, jossa on nimenä Petrovic.

- Selvä, malta tuskin odottaa ensi perjantaita, sanoin ja hymyilin.

Ivko hymyili myös ja sitten hän suuteli minua nopeasti suulle. Vastasin suudelmaan ja samalla koko tunsin kiihtymykseni käyvän sietämättömäksi.

- Minun täytyy nyt lähteä, sanoin.
Ivko puristi minua vielä kädestä ja sanoi:

- Niin minunkin, nähdään sitten perjantaina.

Kävellessäni kotia kohti olin hyvin kiihtynyt, toisaalta soimasin itseäni, kun olin suostunut tapaamiseen, toisaalta tunsin itseni kärsimättömäksi ja toivoin, että perjantai tulisi pian.

Neuschwanstein

Tänään oli Marian taivaaseenastumisen muistopäivä, joka on Baijerissa yleinen pyhäpäivä. Olimme päättäneet koko perheen kanssa käyttää päivän käyntiin kuuluisassa Neuschwansteinin linnassa. Linna sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Münchenistä ja lähdimme liikkelle jo aikaisin, joten mitään ruuhkiakaan ei matkalla ollut. Olin varannut liput jo etukäteen netin kautta ja yllättävän vähällä jonotuksella pääsimme linnaan sisälle.

Lapset tuntuivat pitävän linnasta ja sitä ympäröivistä huimista maisemista, vaikka olin etukäteen hieman pelännyt, että he pitäisivät paikkaa hieman tylsänä. Valokuvia he ainakin räpsivät innokkaasti, ilmeisesti kavereille lähetettäväksi.

Kävimme vielä syömässä oikein perinteisessä baijerilaisessa majatalossa samassa kylässä, jossa Neuschwansteinin linnakin on. Ruoka oli todella raskasta, eikä meistä kukaan pystynyt syömään annostaan loppuun, mutta eksoottiseltahan tuo ravintola perinteisine kalustuksineen ja dirndl-asuisine tarjoilijoina vaikutti.

Selvisimme reissustamme takaisin kotiinkin vielä hyvissä ajoin, emmekä edes olleet mitenkään loppuun asti uupuneita, joten kaikenkaikkiaan matka oli onnistunut.

Yllättävä tapaaminen

Lähdin tänään aamupäivällä käymään reilun kilometrin päässä olevassa kemikaaliokaupassa, kun olin yhtäkkiä tajunnut, että meiltä olivat loppuneet sekä shampoot että monet pesuaineet. Hyvässä säässä kävely Giesingin metroaseman liepeille oli miellyttävä. Aseman läheisyydessä on kasautuma kauppoja ja pari kahvilaakin. Kulkiessani yhden kahvilan ohi, kuulin yhtäkkiä, kuinka joku sanoi minulle:

- Hei.

Käännyin sanojaa kohti ja yllätyksekseni se oli Ivko.

- Hei.

- Oletko sinäkin lähtenyt ostoksille? Ivko kysyi.

- Joo, olen, sanoin ja kysyin, asutko sinäkin tässä lähellä?

- Kyllä, tuolla olevassa keltaisessa talossa, hän sanoi ja viittoili pienen matkan päässä olevaa kerrostaloa kohti.

- Asun oikeastaan tuon talon sisäpihan puoleisessa osassa, Ivko selvensi vielä.

- Kuule, haluaisitko käydä kanssani kahvilla? hän jatkoi sitten.

Yllätyin hieman, mutta vastasin:
- No miksipä ei.

- Tuossa on vieressä ihan kiva paikka, mennäänkö sinne?

- Sopii minun puolestani.

Menimme sisälle viihtyisään, ilmeisesti italialaisomisteiseen kahvilaan.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan päärynäschorlen, sanoin ja Ivko häipyi hakemaan juomia.

- Olitko tänäänkin työssä? kysyin Ivkolta.

- Olin kyllä, mutta onneksi tein vain hyvin lyhyen päivän, kuusipäiväinen viikko on meillä ihan normi.

- On teillä pitkät työviikot, sanoin ja kysyin, - oletko ollut kauankin Hermeksellä?

- Viisi vuotta, sitä ennen olin DHL:llä, ensin varastossa ja sitten kuskina, mutta sain sitten mahdollisuuden vaihtaa Hermekselle freelanceriksi. Nyt voi ainakin hieman vaikuttaa työaikoihinsa ja palkkakin on hitusen parempi.

- Olitko samanlaisissa töissä myös kotimassasi? kysyin.

- En, siellä minä sain oikeastaan vain hanttihommia raksalta, usein vain päiväksi kerrallaan, vaikka olen kyllä valmistunut yliopistostakin.

- Tuohan on kamalaa, mitä olet opiskellut?

- Liiketaloustiedettä, suoritin jopa maisterin tutkinnon.

- Oliko se sinun toivealasi?

- Ei, ihan aluksi opiskelin kirjallisuutta ja haaveilin jonkinlaisen toimittajan tai kirjoittajan hommista. Sitten aloin kuitenkin pelätä, etten saa elantoani noista töistä ja vaihdoin talousalalle. Silloin vielä kuvittelin, että talous alkaisi sen ensimmäisen sodan jälkeen kasvaa vauhdilla ja töitä riittäisi, mutta toisin kävi, ne selkkaukset vain jatkuivat ja töitä ei vain ollut.

- Tuohan on todella surullista, jouduit monta kertaa luopumaan unelmistasi, ja sitten vielä noihin surkeisiin raksahommiin.

- Joo, ne vuodet valmistumisen jälkeen olivat kyllä aika raskaita, rahapulakin oli vielä kova ja vaimon kanssa hirveästi riitoja kotona.

- Oliko vaimollasi ollut parempi onni työn suhteen?

- Joo, niin kai voisi sanoa, hän oli opiskellut pääaineenaan englantia ja sai kaikenlaisia hyväpalkkaisia keikkahommia silloin maassa olleissa ulkomaisissa järjestöissä ja ulkomaisten toimittajien avustajana. Hän pääsi tapaamaan varakkaita ulkomaalaisia ja menestyneitä serbejä ja kai siitä sitten kasvoi tyytymättömyys minun huonoon menestykseeni, Ivko sanoin, ja hänen silmiinsä tuli hyvin surullinen ilme. Olisin halunnut halata häntä siinä paikassa.

- Tuohan on aivan kamalaa, ihme ettet aivan romahtanut. Paremman työn perässäkö te sitten muutitte Saksaan?

- Kyllä, vaimo oli jo pitkään puhunut, että pitäisi lähteä ulkomaille. Sitten sattui vahinko ja hän tuli raskaaksi, ja se muuton järjestely muuttui jo aivan paniikinomaiseksi. Hänen sukulaistensa avulla pääsimme sitten muuttamaan tänne.

- Etkö sinä sitten ollut halukas lähtemään kotimaastasi?

- Tiesin kyllä, että joudun täälläkin hanttihommiin, joten siinä mielessä olin hieman innoton, mutta toisaalta kyllähän tyttären takia kannatti muuttaa, hänellä on täällä enemmän mahdollisuuksia, Ivko sanoi ja jatkoi, -en halua synkentää sinua näillä jutuillani, kerropa sinä vaihteeksi mitä teet työksesi?

- Olin ennen lähtöämme markkinointihommissa pienessä kustantamossa ja nyt sitten täältä käsin valmistelen kirjoja ja muita julkaisuja painokuntoon. Itseasiassa minulla on hieman samanlainen tausta kuin sinullakin, opiskelin myös liiketaloustiedettä 90-luvulla ja silloin Suomessa oli aivan hirveä lama, töitä ei vain ollut. En oikeastaan koskaan päässyt sellaiseen hyvään työhön, kuin tuolla tutkinnolla olisi ollut mahdollista. Olin kauan valtion töissä ja muutama vuosi sitten vaihdoin tunne kustantamoon.

- Se on ainakin hienoa, että voit tehdä töitä myös kotoa.

- Joo, se on kyllä loistava etu, varsinkin nyt kun olen täällä. Toisaalta minullakin oli nuorempana toiveita taidealalle pääsystä ja tuo kirja-ala on sitä melko lähellä. Itse asiassa tein samoin kuin sinä, vaihdoin pois kulttuurialan opinnoista, kun pelkäsin etten työllisty, mutta sitten en oikein työllistynyt myöskään talousalalla.

- Hassua, että meille on molemmille käynyt samanlainen huono tuuri ammattiasioissa, vaikka tulemme aivan eripuolilta Eurooppaa.

- Totta, mutta kai ne silloiset tapahtumat Euroopassa aiheuttivat molempien maiden vaikeudet.

- Sinulla on kuitenkin perhe pysynyt kasassa ja miehesi on varmaankin melko menestynyt, Ivko sanoin.

- Mies pääsi hyötymään Nokian kulta-ajoista ja on siitä sitten rakentanut uraansa ja pärjännyt kohtuullisesti. Entä sinun ex-vaimosi, mitä hän tekee täällä Saksassa?

- Hän on päässyt erään yrityksen asiakaspalvelutyöhön, vastailee lähinnä sähkposteihin ja joskus puheluihin. En tosin enää tiedä tarkkaan, mitä hän nyt tekee töissä, olemme olleet jo kauan erossa, erosimme jo kolmen vuoden kuluttua Saksaan muutosta.

- Ikävää, että teille tuli vielä erokin.

- No, kyllähän ne välit olivat menneet jo silloin Serbiassa ja olin jo tänne tullessa jokseenkin varma, ettemme kyllä vanhuuteen asti yhdessä ole. Vaimo löysi hetimiten uuden saksalaisen miehen, ja luulen, että hänkin oli varautunut eroon jo silloin kun muutimme tänne.

- Etkö sinä sitten ole hankkinut uutta puolisoa, erostannehan on jo vuosia?

- Ei ole löytynyt...

- Luulisi sinun näköiselle ja tapaiselle miehelle olevan naisia tarjolla liiankin kanssa.

- Otan tuon kohteliaisuutena, sanoi Ivko ja hymyili leveästi, - totuus on kyllä, ettei köyhä siirtolainen ole kovin haluttu täkäläisillä parisuhdemarkkinoilla.

- Huono maku täkäläisillä naisilla.

Ivko hymyili vielä leveämmin ja käytti pitkän tovin minun katselemiseeni. Katsoin häntä takaisin ja hymyilin myös. Koko ajan istuessamme kahvilassa olemme katselleet toisiamme hieman liian pitkään ja hymyilleet hieman liian usein. Minulla on oikeastaan aina ollut Ivkon kanssa tunne, että hän flirttailee kanssani ja nyt se oli aivan selvää. Tosin vastasin itsekin hänen katseisiinsa ja hymyihinsä, oli aivan mahdotonta olla hymyilemättä, kun hän katsoi minua kauniilla silmillään.

- Voisithan viekotella asiakkaitasi, sanoin hieman ilkikurisesti.

Ivko naurahti ja sanoi:

- Olet ensimmäinen asiakkaani, jonka kanssa olen tekemisissä työn ulkopuolella. Ei naisia taida kovin helposti löytää. Sen sijaan kaikenlaisia kahjuja on kyllä asiakkaiden joukossa.

Ivko alkoi kertoa, millaisia hassuja asiakkaita hänellä oli ollut ja sai minut nauramaan katketakseni. Yhtäkkiä huomasin, mitä kello oli ja sanoin:

- Oho on jo aika myöhä, minun pitäsi varmaan lähteä kotiin.

- Oh, aika onkin rientänyt, minunkin pitää jo joutua, menen tapaamaan tytärtäni.

Lähdimme ripeästi kahvilasta ja oven ulkopuolella Ivko sanoi:

- Oli todella mukavaa, että tulit kanssani kahville. Voisimmeko ehkä tavata vielä uudelleen?

- Se olisi kivaa.

- Voisimme vaikka mennä taas kahville, vaikka kahden viikon päästä lauantaina, ensi lauantai on pyhä, silloin ei ehkä käy.

- Sopii minun puolestani, kävisikö tämä sama aika ja paikka?

- Käy hyvin, haluatko vielä kännykäni numeron, jos tulee jotain esteitä.

Otin puhelimeni esiin ja Ivko näppäili siihen numeronsa ja soitti siihen.

- OK, nyt molemmilla on toistemme numerot. Nähdään sitten lauantaina.

- Luulen että näemme jo viikolla, kun saan paketin, mutta viimeistään lauantaina sitten.

Kättelimme toisiamme hyvästiksi ja Ivko katsoi minua jälleen hieman liian pitkään. En voinut kuin katsoa häntä takaisin.

Kävelin reippaasti kotia kohti. Olin hyvin levoton, sillä tiesin, ettei Ivko ollut pyytänyt minua kahville päästäkseen verkostoitumaan, vaan kyllä hän oli minusta kiinnostunut aivan muussa mielessä. Moitin itseäni ajatuksissani, kyllähän minun aikuisena ihmisenä pitäisi tietää, mihin tämä voi johtaa. Samalla tunsin ihmeellistä kiihtymystä, kun muistelin Ivkon pitkiä katseita ja viekottelevia hymyjä.