Eilen illalla minun
oli jälleen pakko päästä soittamaan Ivkolle. Ilmoitin meneväni
lenkille ja häivyin puhelin mukanani.
- Hei, minä täällä
taas, sanoin Ivkon äänen kuultuani.
- Hei, hienoa kun soitit,
mitä sinulle kuuluu?
- Ei mitään ihmeempiä,
sitä samaa lomailua sukulaisissa. Entä itsellesi?
- Ihan hyvää, luulen,
että torstaina saan työssä jouluhommat hoidettua.
- Miten olet jaksanut
tuon jouluhössäkän?
- No siinähän se, olen
kyllä nukkunut paljon. Melko kamalaahan tämä on joka vuosi, mutta
onneksi ollaan jo voiton puolella.
- Kuule, minä tulen jo
sunnuntaina 3. tammikuuta takaisin ja voitaisiin miettiä, koska
ehditään näkemään.
- Kävisikö sinulle heti
maanantaina, voisin tulla kotiin jo neljäksi.
- Joo, kyllä maanantai
luullakseni käy myös minulle, vastasin ilahtuneena.
- Tule sitten neljältä
minun luokseni.
- Selvä, maltan tuskin
odottaa sinun näkemistäsi.
- Sama täällä, olen
ikävöinyt sinua kovasti.
- Niin minäkin sinua
- Maanantaihin sitten,
hei rakkaani, Ivko hyvästeli minut.
- Hei, vastasin ja
lopetin puhelun.
Ivkon kanssa puhuminen
oli päivän kohokohta. Menin hyväntuulisena takaisin Janin
vanhempien luo, ja samalla toivoin, ettei Ivkon ja minun tarvitsisi
enää olla erossa toisistamme näin pitkää aikaa. Ikävä on
suorastaan jäytänyt minua koko tämän loman ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti