Yllättävä tapaaminen

Lähdin tänään aamupäivällä käymään reilun kilometrin päässä olevassa kemikaaliokaupassa, kun olin yhtäkkiä tajunnut, että meiltä olivat loppuneet sekä shampoot että monet pesuaineet. Hyvässä säässä kävely Giesingin metroaseman liepeille oli miellyttävä. Aseman läheisyydessä on kasautuma kauppoja ja pari kahvilaakin. Kulkiessani yhden kahvilan ohi, kuulin yhtäkkiä, kuinka joku sanoi minulle:

- Hei.

Käännyin sanojaa kohti ja yllätyksekseni se oli Ivko.

- Hei.

- Oletko sinäkin lähtenyt ostoksille? Ivko kysyi.

- Joo, olen, sanoin ja kysyin, asutko sinäkin tässä lähellä?

- Kyllä, tuolla olevassa keltaisessa talossa, hän sanoi ja viittoili pienen matkan päässä olevaa kerrostaloa kohti.

- Asun oikeastaan tuon talon sisäpihan puoleisessa osassa, Ivko selvensi vielä.

- Kuule, haluaisitko käydä kanssani kahvilla? hän jatkoi sitten.

Yllätyin hieman, mutta vastasin:
- No miksipä ei.

- Tuossa on vieressä ihan kiva paikka, mennäänkö sinne?

- Sopii minun puolestani.

Menimme sisälle viihtyisään, ilmeisesti italialaisomisteiseen kahvilaan.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan päärynäschorlen, sanoin ja Ivko häipyi hakemaan juomia.

- Olitko tänäänkin työssä? kysyin Ivkolta.

- Olin kyllä, mutta onneksi tein vain hyvin lyhyen päivän, kuusipäiväinen viikko on meillä ihan normi.

- On teillä pitkät työviikot, sanoin ja kysyin, - oletko ollut kauankin Hermeksellä?

- Viisi vuotta, sitä ennen olin DHL:llä, ensin varastossa ja sitten kuskina, mutta sain sitten mahdollisuuden vaihtaa Hermekselle freelanceriksi. Nyt voi ainakin hieman vaikuttaa työaikoihinsa ja palkkakin on hitusen parempi.

- Olitko samanlaisissa töissä myös kotimassasi? kysyin.

- En, siellä minä sain oikeastaan vain hanttihommia raksalta, usein vain päiväksi kerrallaan, vaikka olen kyllä valmistunut yliopistostakin.

- Tuohan on kamalaa, mitä olet opiskellut?

- Liiketaloustiedettä, suoritin jopa maisterin tutkinnon.

- Oliko se sinun toivealasi?

- Ei, ihan aluksi opiskelin kirjallisuutta ja haaveilin jonkinlaisen toimittajan tai kirjoittajan hommista. Sitten aloin kuitenkin pelätä, etten saa elantoani noista töistä ja vaihdoin talousalalle. Silloin vielä kuvittelin, että talous alkaisi sen ensimmäisen sodan jälkeen kasvaa vauhdilla ja töitä riittäisi, mutta toisin kävi, ne selkkaukset vain jatkuivat ja töitä ei vain ollut.

- Tuohan on todella surullista, jouduit monta kertaa luopumaan unelmistasi, ja sitten vielä noihin surkeisiin raksahommiin.

- Joo, ne vuodet valmistumisen jälkeen olivat kyllä aika raskaita, rahapulakin oli vielä kova ja vaimon kanssa hirveästi riitoja kotona.

- Oliko vaimollasi ollut parempi onni työn suhteen?

- Joo, niin kai voisi sanoa, hän oli opiskellut pääaineenaan englantia ja sai kaikenlaisia hyväpalkkaisia keikkahommia silloin maassa olleissa ulkomaisissa järjestöissä ja ulkomaisten toimittajien avustajana. Hän pääsi tapaamaan varakkaita ulkomaalaisia ja menestyneitä serbejä ja kai siitä sitten kasvoi tyytymättömyys minun huonoon menestykseeni, Ivko sanoin, ja hänen silmiinsä tuli hyvin surullinen ilme. Olisin halunnut halata häntä siinä paikassa.

- Tuohan on aivan kamalaa, ihme ettet aivan romahtanut. Paremman työn perässäkö te sitten muutitte Saksaan?

- Kyllä, vaimo oli jo pitkään puhunut, että pitäisi lähteä ulkomaille. Sitten sattui vahinko ja hän tuli raskaaksi, ja se muuton järjestely muuttui jo aivan paniikinomaiseksi. Hänen sukulaistensa avulla pääsimme sitten muuttamaan tänne.

- Etkö sinä sitten ollut halukas lähtemään kotimaastasi?

- Tiesin kyllä, että joudun täälläkin hanttihommiin, joten siinä mielessä olin hieman innoton, mutta toisaalta kyllähän tyttären takia kannatti muuttaa, hänellä on täällä enemmän mahdollisuuksia, Ivko sanoi ja jatkoi, -en halua synkentää sinua näillä jutuillani, kerropa sinä vaihteeksi mitä teet työksesi?

- Olin ennen lähtöämme markkinointihommissa pienessä kustantamossa ja nyt sitten täältä käsin valmistelen kirjoja ja muita julkaisuja painokuntoon. Itseasiassa minulla on hieman samanlainen tausta kuin sinullakin, opiskelin myös liiketaloustiedettä 90-luvulla ja silloin Suomessa oli aivan hirveä lama, töitä ei vain ollut. En oikeastaan koskaan päässyt sellaiseen hyvään työhön, kuin tuolla tutkinnolla olisi ollut mahdollista. Olin kauan valtion töissä ja muutama vuosi sitten vaihdoin tunne kustantamoon.

- Se on ainakin hienoa, että voit tehdä töitä myös kotoa.

- Joo, se on kyllä loistava etu, varsinkin nyt kun olen täällä. Toisaalta minullakin oli nuorempana toiveita taidealalle pääsystä ja tuo kirja-ala on sitä melko lähellä. Itse asiassa tein samoin kuin sinä, vaihdoin pois kulttuurialan opinnoista, kun pelkäsin etten työllisty, mutta sitten en oikein työllistynyt myöskään talousalalla.

- Hassua, että meille on molemmille käynyt samanlainen huono tuuri ammattiasioissa, vaikka tulemme aivan eripuolilta Eurooppaa.

- Totta, mutta kai ne silloiset tapahtumat Euroopassa aiheuttivat molempien maiden vaikeudet.

- Sinulla on kuitenkin perhe pysynyt kasassa ja miehesi on varmaankin melko menestynyt, Ivko sanoin.

- Mies pääsi hyötymään Nokian kulta-ajoista ja on siitä sitten rakentanut uraansa ja pärjännyt kohtuullisesti. Entä sinun ex-vaimosi, mitä hän tekee täällä Saksassa?

- Hän on päässyt erään yrityksen asiakaspalvelutyöhön, vastailee lähinnä sähkposteihin ja joskus puheluihin. En tosin enää tiedä tarkkaan, mitä hän nyt tekee töissä, olemme olleet jo kauan erossa, erosimme jo kolmen vuoden kuluttua Saksaan muutosta.

- Ikävää, että teille tuli vielä erokin.

- No, kyllähän ne välit olivat menneet jo silloin Serbiassa ja olin jo tänne tullessa jokseenkin varma, ettemme kyllä vanhuuteen asti yhdessä ole. Vaimo löysi hetimiten uuden saksalaisen miehen, ja luulen, että hänkin oli varautunut eroon jo silloin kun muutimme tänne.

- Etkö sinä sitten ole hankkinut uutta puolisoa, erostannehan on jo vuosia?

- Ei ole löytynyt...

- Luulisi sinun näköiselle ja tapaiselle miehelle olevan naisia tarjolla liiankin kanssa.

- Otan tuon kohteliaisuutena, sanoi Ivko ja hymyili leveästi, - totuus on kyllä, ettei köyhä siirtolainen ole kovin haluttu täkäläisillä parisuhdemarkkinoilla.

- Huono maku täkäläisillä naisilla.

Ivko hymyili vielä leveämmin ja käytti pitkän tovin minun katselemiseeni. Katsoin häntä takaisin ja hymyilin myös. Koko ajan istuessamme kahvilassa olemme katselleet toisiamme hieman liian pitkään ja hymyilleet hieman liian usein. Minulla on oikeastaan aina ollut Ivkon kanssa tunne, että hän flirttailee kanssani ja nyt se oli aivan selvää. Tosin vastasin itsekin hänen katseisiinsa ja hymyihinsä, oli aivan mahdotonta olla hymyilemättä, kun hän katsoi minua kauniilla silmillään.

- Voisithan viekotella asiakkaitasi, sanoin hieman ilkikurisesti.

Ivko naurahti ja sanoi:

- Olet ensimmäinen asiakkaani, jonka kanssa olen tekemisissä työn ulkopuolella. Ei naisia taida kovin helposti löytää. Sen sijaan kaikenlaisia kahjuja on kyllä asiakkaiden joukossa.

Ivko alkoi kertoa, millaisia hassuja asiakkaita hänellä oli ollut ja sai minut nauramaan katketakseni. Yhtäkkiä huomasin, mitä kello oli ja sanoin:

- Oho on jo aika myöhä, minun pitäsi varmaan lähteä kotiin.

- Oh, aika onkin rientänyt, minunkin pitää jo joutua, menen tapaamaan tytärtäni.

Lähdimme ripeästi kahvilasta ja oven ulkopuolella Ivko sanoi:

- Oli todella mukavaa, että tulit kanssani kahville. Voisimmeko ehkä tavata vielä uudelleen?

- Se olisi kivaa.

- Voisimme vaikka mennä taas kahville, vaikka kahden viikon päästä lauantaina, ensi lauantai on pyhä, silloin ei ehkä käy.

- Sopii minun puolestani, kävisikö tämä sama aika ja paikka?

- Käy hyvin, haluatko vielä kännykäni numeron, jos tulee jotain esteitä.

Otin puhelimeni esiin ja Ivko näppäili siihen numeronsa ja soitti siihen.

- OK, nyt molemmilla on toistemme numerot. Nähdään sitten lauantaina.

- Luulen että näemme jo viikolla, kun saan paketin, mutta viimeistään lauantaina sitten.

Kättelimme toisiamme hyvästiksi ja Ivko katsoi minua jälleen hieman liian pitkään. En voinut kuin katsoa häntä takaisin.

Kävelin reippaasti kotia kohti. Olin hyvin levoton, sillä tiesin, ettei Ivko ollut pyytänyt minua kahville päästäkseen verkostoitumaan, vaan kyllä hän oli minusta kiinnostunut aivan muussa mielessä. Moitin itseäni ajatuksissani, kyllähän minun aikuisena ihmisenä pitäisi tietää, mihin tämä voi johtaa. Samalla tunsin ihmeellistä kiihtymystä, kun muistelin Ivkon pitkiä katseita ja viekottelevia hymyjä.