Vierailu Ivkon luona

Olin koko päivän hieman jännittynyt. Jos sanoisin, että olin kuin tulisilla hiilillä, se olisi liioittelua, mutta aika tuntui matelevan ja oli vaikea keskittyä tekemään mitään. Yritin kuluttaa aikaa tekemällä viikonlopun kotitöitä valmiiksi ja valmistelemalla maanantain työtehtäviä.

Laittauduin valmiiksi hyvissä ajoin. Oli hyvin lämmin päivä ja olin valinnut päällepantavaksi tummansinisen paitamekon ja punaiset sandaalit. Nappasin mukaani myös neuletakin viileää iltaa varten. Meikkiä laitoin vain ripauksen ja hetken mietittyäni otin mekit myös mukaani, myöntämättä edes itselleni, että oikestaan toivoin meikeissä olevan korjattavaa Ivkon luota lähtiessä.

- Hei, minä lähden nyt. Tulen takaisin viimeistään yhdentoista maissa, huikkasin ovelta lähtiessäni. Sain vastauksiksi tietokoneisiin tai puhelimiinsa syventyneiden perheenjäsenteni laiskasti mumisemat heit.

Kävelin ripeästi Ivkon talolle. Hänen asuntonsa oli 50-luvulla rakennetussa talossa, jonka kaltaisia on Giesingissä lukemattomia. Ne on aikoinaan rakennettu työläisten asunnoiksi, kiinnittämättä juuri huomiota esteettiseen puoleen, joten tuloksina oli jokseenkin ankeita asumuksia. Soitin Ivkoon ovisummeria, astuin portista sisään ja kuljin hänen ohjeittensa mukaan talon sisäpihan puolelle, josta oli sisäänkäynti osaan asunnoista. Ivko oli jo alaovella vastassa. Hän tervehti minua hymyillen ja antoi minulle kevyen suudelman.

Ivkon asunto oli samanlainen kun lukuisien muidenkin ulkomaalaisten asunnot Münchenissä: vanha, huonosti ylläpidetty vuokra-asunto, johon omistaja oli vielä jättänyt vanhoja huonekalujaan. Asunto koostui pienestä olohuoneesta, makuuhuneesta ja erillisestä keittiöstä.

- Oliko asunnon löytäminen vaikeaa? kysyin.

- Ihan hirveätä, sain tämän paikan, kun olin ainoa, joka suostui ottamaan nuo huonekalut ja keittiön.

- Sellaista se on Münchenissä.

- Onneksi tämä on sentään siedettävän hintainen ja lähellä metroa.

Jutustelimme Ivkon asunnosta ja asuntotilanteesta Münchenssä, mutta minusta tuntui, että kumpikaan ei juuri kiinnittänyt huomiota puheen sisältöön, vaan jutustelu oli vain tekosyy katsella toinen toisiamme. Ivko oli hyväntuulisen, mutta hieman jännittyneen oloinen. Toisaalta hän vaikutti hyvin iloiselta, että olin tullut hänen luokseen, mutta toisaalta aistin hänen käytöksessään ujostelua. Siirryimme vaatimattomaan, mutta siistiin keittiöön.

- Haluatko jotain juotavaa? Ivko kysyi.

Jokainen vierasta kieltä puhuva tuntee tilanteita, jolloin on kielitaidon puutteen vuoksi pakko puhua paljon suorempaa, kuin äidinkieltä puhuessani. Suomeksi olisin todennäköisesti vastannut tuohon kysymykseen jotain leikkisää ja hieman kaksimielistä, nyt sanoin vain Ivkoa katsoen:

- Haluan sinut.

Ivkon ilme oli samaan aikaan ilahtunut, yllättynyt ja helpottunutkin, kun hän otti askeleen minua kohti ja suuteli minua. Kiihotuin hurjasti Ivkon syleilyssä. Suudelma oli pitkä ja kiihkeä ja sen jälkeen Ivko sanoi:

- Olen odottanut tätä koko kesän, ja suutelimme uudestaan, vielä kiihkeämmin.

Siirryimme makuuhuoneeseen ja Ivkolta kesti vain hetken riisua kevyet kesävaatteeni. Rakastelimme kiihkeästi, mutta samaan aikaan hieman hapuillen. Molempia toisaalta halutti kovasti, myös ujostutti hieman. Ivko oli juuri sellainen hellä mutta kiihkeä rakastaja, jollainen olin salaa mielessäni

arvellutkin hänen olevan.

Jälkeenpäin makasimme sylikkäin sängyllä.

- Haluaisitko jäädä tänne koko illaksi? Ivko kysyi.

- Haluaisin jäädä vaikka koko yöksi, mutta luullakseni minun on parempi mennä sinne suomalaisten tapaamiseen, muuten ne ihmettelevät, mihin jäin.

Nousin hitaasti ylös ja katsoin kellonajan.

- Minun täytyy alkaa jo tehdä lähtöä, sanoin ja siirryin kylpyhuoneeseen siistiytymään.

Ollessani lähdössä Ivkokin oli saanut farkut vedettyä jalkoihinsa ja tuli ovelle hyvästelemään. Suutelimme vielä kerran. Kuljin puolijuoksua metroasemalle ja hyvällä tuurilla juna tulikin heti ja pääsin nopeasti sovittuun kohtaamispaikkaan.

Kun saavuin kohtaamispaikkaamme erääseen ravintolaan olin jokseenkin poissa tolaltani, toisaalta hävetti, kun ajattelin, mitä olin tehnyt, toisaalta pelkkä Ivkon ajattelukin sai minut kiihottumaan. Sain juuri ja juuri esiteltyä itseni paikalla olleille suomalaisnaisille ja osallistuttua hiukan keskusteluun. Monilla ulkosuomalaisilla on epämiellyttävä tapa suhtautua hyvin alentuvasti köyhemmistä maista tulleisiin siirtolaisiin ja valitettavasti keskustelu siirtyi jossain vaiheessa itäeuroppalaisten ja muiden ulkomaalaisten moittimiseen. Tunsin kuinka poskeni kuumottivat, kun ajattelin mielessäni, mitä nuo naiset mahtaisivat tuumia, jos arvaisivat, että tulin tänne suoraan erään itäeurooppalaisen sängystä.

Olin hyvin helpottunut, kun yksi naisista halusi lähteä aikaisin kotiin ja sain yhtä matkaa menemisestä hyvän tekosyyn häipyä paikalta.

Metrossa hiukan hiprakkaiseen ja naisten juttujen ärsyttämään mieleeni juolahti lähettää Ivkolle tekstiviesti: „Kaipaan sinua“. Kaduin sitä saman tien ja tunsin itseni teinimäiseksi idiootiksi, kunnes muutaman minuutin kuluttua sain vastauksen: „Minäkin kaipaan sinua. Hyvää yötä, rakas.“