Kahvilla

Olin jo aamulla hieman jännittynyt tulevan Ivkon tapaamisen takia. Lähdin ajoissa tapaamispaikalle ja odotin siellä hetken Ivkoa. Hän tulikin pian ja näytti hyvin iloiselta minut nähtyään.

- Hei, hän sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn.

- Hei, sanoin ja hymyilin.

- Tuossa on kulman takana vielä kivempi kahvila kuin tämä viimekertainen, mennäänkö sinne? Ivko kysyi.

- Sopii minulle, sanoin ja menimme toiseen kahvilaan, joka sekin vaikutti italialaiselta.

- Mitä haluaisit? Ivko kysyi.

- Otan jääteen.

Ivko haki juomat ja istui alas. Sitten hän kyseli kuulumisiani ja katseli minua samalla hymyillen. Huomasin heti, että hänen flirttailunsa oli selvästi näkyvämpää kuin viime kerralla. Minut valtasi hienoinen levottomuus, hymyilin kuitenkin takaisin ja vastasin:

- Eipä mitään kummempaa, entä itselläsi?

- Minulla menee hyvin, töissä on onneksi nyt loma-aikana melko hiljaista. Olimme veljeni kanssa Berliinissä pyhän aikana.

- Sehän on hienoa, asuuko veljesikin täällä Saksassa?

- Kyllä, hän asuu myös Münchenissä, tuli aikoinaan pari vuotta minun jälkeeni tänne.

- On varmaan todella kivaa kun on lähisukulainen lähellä.

- Onhan se, emme tosin hirveän usein tapaa, veljeni on niin menevä, tekee kaikenlaisia keikkahommia sinne ja tänne, lisäksi hänellä on vielä saksalainen avovaimo ja oma poika Belgradissa, joten heidän kanssaankin häneltä menee paljon aikaa.

- Onko sinulla muita sisaruksia?

- Ei, vain tuo veli.

Kyselin vielä Ivkon perheestä, ja hän kertoi opettajavanhemmistaan, jotka asuvat viihtyisässä talossa Belgradissa. Ivkon kerronnasta kävi ilmi, että perhe oli varsin onnellinen. Ivko kyseli minun perheestäni ja kerroin vanhempien eronneen jo lapsuudessani.

- Sepä ikävää.

- Olihan se melko ankeaa, en muutenkaan kuvailisi perhettämme onnelliseksi, sanoin.

- Surullista, Ivko sanoi ja tarttui käteeni. Värähdin hieman, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän kosketti minua, kättelyä lukuunottamatta. Puristin kuitenkin hänen kättään kevyesti. 

Tämän jälkeen keskustelu siirtyi lapsuusmuistoista jutusteluun Saksaan muutosta. Ivko nauratti taas minua kertomalla pahimia kielimokiaan ja tolailujaan viranomaisten kanssa. Katselimme toisiamme koko ajan, tunsin suorastaan uppoutuvani Ivkon tarkasteluun.

Aika kului jälleen kuin siivillä, huomasin, että oli aika lähteä.

- Haluaisitko tavata uudestaan? Ivko kysyi.

- Mielelläni, vastasin ja hymyilin. Samalla tunsin myös outoa kiihtymystä sisälläni. Tiesin, mihin tapailumme tulisi johtamaan. En kuitenkaan pystynyt kuin myöntymään uuteen tapaamiseen.

- Olisitko vapaa ensi perjantai-iltana, siinä kuuden aikaan?

- Kyllä, minulla on tosin tapaaminen muutaman suomalaisen kanssa myöhemmin illalla, mutta voimme kyllä tavata.

- Tulisitko minun asunnolleni, se on aivan tuossa lähellä?

- Kyllä, voinhan tulla yhtä hyvin sinun luoksesi, sanoin ja hymyilin. Sisäinen kiihtymykseni yltyi ja minusta tuntui, että tuijotan Ivkoa aivan liian pitkään.

- OK, sanotaanko puoli kuudelta, soita vain summeria, jossa on nimenä Petrovic.

- Selvä, malta tuskin odottaa ensi perjantaita, sanoin ja hymyilin.

Ivko hymyili myös ja sitten hän suuteli minua nopeasti suulle. Vastasin suudelmaan ja samalla koko tunsin kiihtymykseni käyvän sietämättömäksi.

- Minun täytyy nyt lähteä, sanoin.
Ivko puristi minua vielä kädestä ja sanoi:

- Niin minunkin, nähdään sitten perjantaina.

Kävellessäni kotia kohti olin hyvin kiihtynyt, toisaalta soimasin itseäni, kun olin suostunut tapaamiseen, toisaalta tunsin itseni kärsimättömäksi ja toivoin, että perjantai tulisi pian.