Lauantain juttelua

Olen tällä viikolla ollut joka päivä Ivkon luona ja se on ollut ihanaa. Kerrankin on aikaa tehdä yhdessä kaikenlaista, jutella niitä näitä, kuunnella musiikkia, nauraa hassuille nettivideoille, syödä ja juoda. Ivko aloitti jo alkuviikosta yritykset vietellä minut, mutta pysyin kovana, koska arvelin hänen olevan vielä hiukan heikko. Keskiviikkona en kestänyt enää, vaan käytimme suuren osan päivästä rakasteluun hitaasti ja nautinnollisesti, ja sama jatkui loppuviikon joka päivänä.

Tänään makailimme rakastelun jälkeen sylikkäin Ivkon sängyllä.

- Kuule, on ollut todella mahtavaa, että olemme tällä viikolla nähneet joka päivä, Ivko sanoi.

- Niin, minäkin olen nauttinut siitä, vastasin.

- Olimme kuin aivan normaali pariskunta, Ivko sanoi ja jatkoi sitten pienen tauon jälkeen, - toivoisin, että voisimme aina elää näin.

- Niin, se olisi ihanaa, vastasin ja kaivauduin syvemmälle Ivkon syliin. Sitten jatkoin:

- Oikeastaan olin aika järkyttynyt sinun onnettomuudestasi ja se sai minut ajattelemaan kuinka kamalaa olisi menettää sinut.

- Sehän oli vain pieni tuuppaus, muuten olen ihan hyvissä voimissa, Ivko vastasi hymyillen.

Katsoin pitkään Ivkon vihreisiin silmiin. Sitten huokaisin:

- Ajattelin myös sinun menettämistäsi muuten, olisi aivan hirveää, jos emme enää olisi yhdessä, sinä eläisit elämääsi jossain ja minä omaani jossain muualla. Luulen, että sydämeni särkyisi silloin.

Ivko katsoi minua vakavoituneena ja silitti hiuksiani.

- Kuvasit juuri minunkin tunteeni, hän sanoi sitten ja jatkoi, - et tiedäkään kuinka paljon minä olen tuskaillut sen kanssa, että emme ehkä voi pysyä yhdessä tai sinä et edes halua, koska minä olen sinulle vain hetken huvitus...

- Voi kyllä minä haluan sitä ja kovasti, sanoin. Sitten Ivko jatkoi:

- Olen niin monesti ollut aivan toivoton, koska en pystyisi koskaan tarjoamaan sinulle sellaista elintasoa kuin miehesi.

- Rakkaani, älä murehdi tuota, tarjoat minulle itsesi ja se riittää, yltäkylläisesti.

- Kultaseni, Ivko huokaisi ja suuteli minua pitkään. Tunsin itseni oudolla tavalla helpottuneeksi, olin itse miettinyt paljon minun ja Ivkon suhdetta ja hänkin oli tehnyt niin. Kuitenkin olimme suorastaan vältelleet puhumista yhteisestä tulevaisuudesta, aihe oli luullakseni pelottanut molempia. Tiedämme molemmat, kuinka hankala tilanteemme on. Kuitenkin kun saimme vihdoin sanottua toisillemme, että molemmat haluaisimme pysyä yhdessä, huojennus oli valtava. Sanoin Ivkolle:

- Olen niin onnellinen, että sinäkin haluaisit pysyä yhdessä. Olen jo kauan ajatellut, että kuulumme yhteen, mutta en rohjennut sanoa sitä sinulle ääneen, vaan soimasin itseäni hulluudestani.

- Taisimme molemmat tuntea samoin, mutta emme uskaltaneet myöntää sitä toisillemme, Ivko sanoi, ja jatkoi, - hyvä, että vihdoinkin kerroit tunteistasi. Olisi toiveitteni täyttymys olla loppuikämme yhdessä ja olen onnellinen, että sinäkin ajattelet samoin.

- Niin, en olisi ikinä uskonut, että tapaan vielä jonkun, joka saa minut rakastumaan hullun lailla, vastasin.

Ivko hymyili leveästi ja sanoi:

- Hulluksi saat sinäkin minut.

Hän suuteli minua kiihkeästi ja liu'utti kättään vartaloani pitkin. Olin heti valmis aloittamaan rakastelun uudestaan.

Ivkon luona

Lähdin tänään puolilta päivin Ivkolle. Hän oli jo selkeästi pirteämmän oloinen ja myös hyvällä tuulella. Avattuaan minulle oven hän antoi minulle heti suudelman.

- Hei, miten voit tänään? kysyin.

- Paljon paremmin, Ivko vastasi.

- Näytät paremmalta,

- Näyttää siltä, että saan auton valmiiksi jo ensi perjantaina, Ivko kertoi, - se olisi suuri helpotus.

- Kysyitkö myös veljesi autoa?

- Kyllä kysyin ja saan sen tarpeen vaatiessa kolmeksi päiväksi.

- Sittenhän kaikki vaikuttaa olevan kunnossa.

- Joo, oli helpotus tuo autokorjaamon nopeus, Ivko totesi, - muuten, kerroin sinustakin veljelleni.

- Aijaa, vaikka tilanteemme on hiukan epämääräinen.

- Oli melkein pakko kertoa, kun hän kyseli miten pääsin sairaalasta kotiin ja tarvtsenko jotain apua. Sanoin, että rakkaani on hoitanut minua ja siitä veli sitten tuli uteliaaksi.

- Ahaa, ei tuossa oikein voi valehdellakaan.

- Hän oli oikeastaan iloinen puolestani, hän on jo kauan jankuttanut, että minun pitäisi hankkia joku naisystävä.

- Olithan sinä kauan sinkkuna.

- Niin, veli myös sanoi, että sinä sitten selität viime kuukausien hyvän tuuleni.

- Tuo oli hauska kuulla, vastasin hymyillen.

Ivko otti minut syleilyynsä ja suuteli minua intohimoisesti.

- Olen niin onnellinen, että olen löytänyt sinut, hän sanoi hiljaa.

Ivkon haku

Lähdin aamulla hyvissä ajoin sairaalaan ja sinne saavuttuani Ivko oli jo käytävällä ulkovaatteet päällään.

- Hei, pääsetkö samantien lähtemään? kysyin.

- Hei, muuten kaikki on valmista, mutta minulle pitää vielä printata sairauslomatodistus.

- Mikä on vointisi?

- Ihan hyvä, hieman väsynyt.

- Näytät paljon paremmalta kuin eilen.

- Joo, se sokki taisi olla aika paha eilen. Vammat eivät niinkään olleet pahoja.

Osaston kanslisti toi Ivkon lapun ja lähdimme sairaalasta. Ajomatka Ivkon asunnolle kesti parikymmentä minuuttia. Saavuttuamme hänen kotiinsa hoputin Ivkoa saman tien lepäämään.

- Menen, menen, Ivko vastasi nauraen, - olet kuin äitini.

- Haluan vain pitää sinusta huolta.

- En millään pahalla sanonut, on todella kivaa olla sinun huolehdittavana.

Ivko meni sänkyyn ja menin keittiöön katsomaan, mitä syötävää Ivkolla oli jääkaapissaan. En löytänyt paljoakaan hänen keittiöstään, joten ehdotin Ivkolle, että käyn kaupassa ja laitan ruokaa. Hän suostui heti ja lähdin lähikauppaan. Palattuani laiton ruoan tulemaan ja kuulin, miten Ivko yritti puhelimessa järjestää autonsa korjauttamista.

- Saitko autoa-asian kuntoon? kysyin

- Se on siinä ja siinä, saanko auton ajoissa kuntoon. Jos huonosti käy, niin en.

- Pääsetkö sitten töihin, jos autoa ei ole käytössäsi?

- Ajattelin jo alustavasti kysyä veljeltäni, voisiko hän lainata autoaan pariksi päiväksi.

- Hyvä ajatus.

Saatuani ruoan valmiiksi söimme yhdessä ja jäin Ivkon luo vielä iltapäiväksi. Lepäilimme yhdessä hänen sängyllään ja kun Ivko näytti uneliaalta, sanoin lähteväni ja tulevani huomenna takaisin. Ivko jäi nukkumaan ja menin kotiin edelleenkin hieman huolestuneena.

Onnettomuus

Olimme Ivkon kanssa sopineet, että tapaamme tänään torstaina. Iltapäivällä sain Ivkolta tekstiviestin:„Emme voi tavata tänään, olen sairaalassa.“ Viestin näkeminen pelästytti minut täysin ja soitin heti Ivkolle.

- Hei, minä täällä, mitä on tapahtunut? Sanoin kun kuulin Ivkon vastaavan väsyneellä äänellä.

- Hei, jouduin pieneen auto-onnetomuuteen ja olen nyt sairaalassa.

- Kävikö sinulle pahastikin?

- Ei, lievä aivotärähdys ja jotain ruhjeita.

- Missä sairaalassa olet?

- Harlachingissa.

- Millä osastolla?

- 3b, luulen.

- Tulen heti sinne.

- Ei sinun tarvitse, pärjään kyllä.

- Mutta kun minä haluan.

- Hienoahan se on jos tulet

- Selvä, nähdään pian.

Puhelun loputtua lähdin heti Harlachingin sairaalalle. Onneksi se on melko lähellä kotiamme ja olin puolessa tunnissa Ivkon luona. Saavuttuani osastolle, jossa hän oli, tiedustelin osaston kansliasta missä huoneessa Ivko oli ja minut ohjattiin huoneeseen 22. Astuessani sisälle näin heti Ivkon makaamassa sängyssään ja näky järkytti minua. En pystynyt estämään kyyneleiden tuloa silmiini. Ivko makasi kalpean oloisena sängyssään, hänellä oli niskatuki ja kasvoissaan haavoja ja ruhjeita.

- Hei, sanoin Ivkolle.

- Hei, Ivko vastasi ja otti kädestäni kiinni.

- Olet aika pahan näköinen, miten voit?

- Ei tässä mitään ihmeempiä, pää särkee hiukan ja niska.

- Mitä sinulle sitten oikein tapahtui?

- Olin viemässä paketteja ja kapealla kadulla toinen kuski ajoi suoraan perään. Minulla ei siinä vaiheessa ollut enää turvavyötä, koska olin juuri nousemassa autosta ja sen takia loukkasin sitten itseni.

- Kuinka se toinen kuski voi olla noin pihalla?

- Hän oli todellakin aivan seniili ja liikkeellä vielä sellaisella katumaasturilla.

- Mitä lääkärit sanoivat, kauanko joudut olemaan täällä?

- Vain huomiseen. Ei minulla mitään pahempaa ole, vain lievä aivotärähdys. Niska on hieman kipeä ja se kuvattiin, mutta ei siinä ole mitään muuta ole kuin venähdys.

- Onneksi, olisi voinut käydä huonomminkin.

- Niin, ei tästä seuraa kuin viikon sairasloma ja sitten pitäisi kaiken olle kunnossa.

- Miten autollesi kävi?

- Se on pakko viedä korjattavaksi, takaosa on aika pahan näköinen, mutta siitäkin selvitään, kun takaovet vaihdetaan. Sen toisen kuskin vakuutus tietysti maksaa kaiken.

- Kuule, Ivko sanoi sitten vakavana, pääsen jo huomenaamulla täältä pois, mutta lääkärit sanoivat, että minulla pitäisi olla joku, joka hakee pois, koska minua voi vielä huimata melko paljon. Voisitko sinä mitenkään tulla?

- Tietysti, tulen mielelläni. Mihin aikaan suunnilleen pääset pois?

- Lääkäri käy kai siinä yhdeksän aikaan, joten kymmeneen mennessä pääsen varmasti lähtemään.

- Tulen sitten puoli kymmenen aikaan, sopiiko se?

- Sopii hyvin.

- Kuule, haluaisitko jotain sairaalan kaupasta, vaikka jotain juotavaa?

- Hmm, ehkä tosiaankin jotain mehua tai vastaavaa.

- Selvä, käyn nopeasti siellä, sanoin ja lähdin käymään sairaalan pohjakerroksessa olevassa kaupassa, Siellä oli myynnissä samaa mehua, jota Ivkolla oli usein omassa jääkaapissaankin. Ostin sitä pari pulloa ja kiiruhdin takaisin Ivkon luo.

- Kiitos, Ivko sanoi, kun annoin hänelle mehut.

- Jäin Ivkon luo vielä joksikin aikaa, kunnes hän vaikutti hieman väsyneeltä.

- Minun pitää varmaankin lähteä, vaikutat siltä, että haluaisit nukkua.

- Niin, sain jotain kipulääkettä ja se tekee olon hieman uneliaaksi.

- Tulen huomenna sitten.

- Huomiseen, Ivko sanoi ja puristi kättäni. Hän veti kädestäni minut luokseen ja antoi minulle pienen suudelman.

- Rakastan sinua, hän sanoi hiljaa.

- Minäkin rakastan sinua, vastasin ja lähdin kotia kohti.

Olin koko loppupäivän aivan poissa tolaltani. Oli todella kamalaa nähdä normaalisti niin energinen ja iloinen Ivko tuossa tilassa. Samalla mieleni täytti ajatus siitä, kuinka hirveää olisi menettää Ivko kokonaan.

Lauantain tapaaminen

Olimme Ivkon kanssa sopineet, että tulen taas tänään ennen hänen kotiintuloaan hänen luokseen ja laitan ruoan valmiiksi. Lähdin taas ajoissa ja kun Ivko tuli kahden jälkeen kotiin, kaikki oli valmista. Hän tuli sisälle iloisena ja antoi minulle suudelman.

- Herkullinen tuoksu taas täällä, hän sanoi hyväntuulisena.

- Ruoka on valmista, vastasin, - vaihda vain vaatteet, niin päästään syömään.

Laittamani ruoka maistui taas hyvin Ivkolle ja pöydän ääressä istuessamme hän sanoi:

- Minä pidän näistä lauantaipäivistä, kun sinä odotat minua, ihan kuin olisimme normaali pariskunta.

- Minäkin laitan sinulle mielelläni ruokaa, sanoin ja jatkoin, - kyllähän me olemme normaaleja.

- Tarkoitin sitä, että emme olisi salaisia rakastavaisia, vain kuin tavalliset mies ja vaimo.

- Niin, siltähän nämä päivät tuntuvat, sanoin, - haluaisitko sitten minut vaimoksesi?

Kaduin samantien kysymystäni ja ajattelin, että Ivko kokee sen painostuksena, kun kuitenkin olemme tunteneet toisemme vain muutamia kuukausia. Onneksi hän näytti vain ilahtuneelta.

- No aivan varmasti, Ivko sanoi hymyillen, ja jatkoi, - itseasiassa minua on monesti harmittanut, ettemme tavanneet jo parikymmentä vuotta sitten ja perustaneet perhettä.

- Ei meillä olisi silloin ollut paljon mahdollisuuksia tavata.

- No ei tietenkään, mutta toivoin vain että olisi ollut.

- En varmaankaan olisi hyvin nuorena uskaltanut lähestyä niin vetävän näköistä miestä, kuin sinä.

- Ei sinun olisi tarvinnut, olisin itse aivan varmasti lähestynyt sinua. Ivko vastasi hymyillen, - luulen kyllä ihan oikeasti, että pidät minua paljon viehättävämänä kuin muut naiset.

- Näen sinut ehkä rakastunein silmin, mutta olethan sinä hirveän miehekäs ja komea.

Ivko nauroi ja katsoi minua. Katsoin häntä takaisin ja tunsin oloni onnelliseksi hänen seurassaan.

Horroksesta herääminen

Olen huomannut kiehtovan ilmiön itsessäni: siitä lähtien kun olen ollut Ivkon kanssa, olen ikäänkuin herännyt horroksesta, koko elämä tuntuu paljon intensiivisemmältä. Katsoin joululomalla muutaman romanttisen elokuvan ja huomasin, kuinka nuo elokuvien tapahtumat koskettivat paljon enemmän, kuin aikaisemmin. Olin ikäänkuin samalla aaltopituudella noiden elokuvien rakastuneiden henkilöiden kanssa. Lisäksi myös maailma ympärilläni näyttää nykyisin värikkäämmältä ja kauniimmalta. Juttelin Ivkolle tästä ilmiöstä ollessani tänään käymässä hänen luonaan.

- Kuule, olen huomannut jännän ilmiön, nyt kun olen sinun kanssasi, olen ikäänkuin herännyt horroksesta.

- Mitä tarkoitat horroksella? Kysyi Ivko uteliaana.

- No sellaisia juttuja, että esimerkiksi elokuvien rakkaustarinat koskettavat paljon enemmän kuin ennen.

- Ahaa, Ivko vastasi mietteliäänä

- Ja maailma yleisestikin näyttää jotenkin viehättävämmältä, huomaan paljon enemmän kaikkia nättejä juttuja.

- Häiritseekö tuo sinua? Ivko kysyi.

- Ei suinkaan, aivan päinvastoin. Jotenkin vain kyllä huomaan, että olen tainnut olla viime vuodet jollakin tavalla sisäisesti ikäänkuin syvässä unessa, aika paljon vain suorittanut elämää päivästä toiseen.

- Sittenhän on hyvä, että olet päässyt pois tuosta horroksesta, Ivko sanoi. Sitten hän jatkoi:

- Minulla on ollut aivan päinvastainen olo.

- Mitä tarkoitat? kysyin.

- Elämä kanssasi on ikäänkuin unta ja ajattelen, että kohta herään, siinä olet hävinnyt ja olen takaisin entisessä olotilassani.

- Toivottavasti se uni ei ole mikään painajainen.

- Ei suinkaan, päinvastoin, Ivko vastasi hymyillen.

Sitten hän jatkoi:

- Sinun kanssasi kaikki on niin kokonaisvaltaista, olen ihan kokonaan uppoutunut sinun kanssasi olemiseen ja jotenkin muu maailma häviää. Sen takia kai olen ajatellut, että tämä on unta.

- Tuohan kuulostaa hienolta.

- Se on hienoa, en ollut ajatellut, että sellaista voi yleensä kokea.

- Parasta tuossa taitaa olla se, ettei se ole unta, vaan olen tässä ihan elävänä, sanoin ja hymyilin Ivkolle.

- Niinpä, Ivko sanoi ja sulki minut syliinsä.

Jälleentapaaminen

Odotin tänään Ivkon tapaamista malttamattomana jo aamusta alkaen. Lähdin hänen luokseen hyvissä ajoin. Mies oli ilmoittanut olevansa hyvin myöhään töissä ja lapset jäivät näpyttelemään keskittyneesti uusia tietokoneitaan, joten tiesin, että minulla on hyvin aikaa olla pari-kolme tuntia Ivkolla.

Saapuessani hänen talolleen tapasin Ivkon jo sisäpihalla. Hän oli juuri tulossa töistä. Kun hän näki minut, hänen kasvonsa loistivat ilosta. Riensin hänen luokseen juoksujalkaa ja syöksyin hänen syliinsä. Hetki oli ihana, olin odottanut Ivkon syleilyyn pääsyä koko lomani ajan. Suutelimme kiihkeästi jo pihalla ja tunsin, kuinka kiihotuin välittömästi, samaan aikaan tunsin, kuinka Ivkolle kävi samoin. Menimme nopeasti sisälle ja päästyämme Ivkon asuntoon suorastaan hyökkäsimme toistemme kimppuun. Rakastelumme oli hurjaa, se tempaisi minut mukaansa kokonaan: joka osa vartalostani janosi hänen kosketustaan, mieli riemuitsi pääsyä rakkaani luo ja aivoistani katosivat kaikki muut ajatukset, oli vain tämä hetki ja me kaksi. Tuntui, kuin olisimme päässeet intohimon sydämeen, kiihko oli niin suurta, että olimme pakahtua siihen. Näin en ollut koskaan aiemmin rakastellut ja tunsin, että enempää roihuavaa intohimoa minusta ei enää saisi irti.

Jälkeenpäin makasimme nääntyneinä Ivkon sängyllä. Hän sanoi:

- En edes muista, koska olisin jotakuta niin kaivannut, kuin sinua näiden parin viikon aikana. Olen niin iloinen, että olet tullut takaisin.

- Oli ihanaa tulla takaisin sinun luoksesi, vastasin ja katselin komeaa Ivkoa, - sietämättömästä ikävästä kärsin minäkin koko loman ajan.

Makailimme sylikkäin ja nautimme joka hetkestä yhdessä, kunnes minun piti taas lähteä kotiin.

- Tuletko keskiviikkona taas käymään? Ivko kysyi, - se on pyhäpäivä ja olen koko päivän kotona.

- Tulen mielelläni, luullakseni iltapäivällä voisin päästä käymään, vastasin. 

Tiesin, että muu perhe luultavimmin istuu koko tylsän pyhäpäivän koneillaan, joten pääsisin kyllä livahtamaan Ivkolle.

Hyvästelimme toisemme vielä suudelmin ja kiiruhdin kotiin.