Onnettomuus

Olimme Ivkon kanssa sopineet, että tapaamme tänään torstaina. Iltapäivällä sain Ivkolta tekstiviestin:„Emme voi tavata tänään, olen sairaalassa.“ Viestin näkeminen pelästytti minut täysin ja soitin heti Ivkolle.

- Hei, minä täällä, mitä on tapahtunut? Sanoin kun kuulin Ivkon vastaavan väsyneellä äänellä.

- Hei, jouduin pieneen auto-onnetomuuteen ja olen nyt sairaalassa.

- Kävikö sinulle pahastikin?

- Ei, lievä aivotärähdys ja jotain ruhjeita.

- Missä sairaalassa olet?

- Harlachingissa.

- Millä osastolla?

- 3b, luulen.

- Tulen heti sinne.

- Ei sinun tarvitse, pärjään kyllä.

- Mutta kun minä haluan.

- Hienoahan se on jos tulet

- Selvä, nähdään pian.

Puhelun loputtua lähdin heti Harlachingin sairaalalle. Onneksi se on melko lähellä kotiamme ja olin puolessa tunnissa Ivkon luona. Saavuttuani osastolle, jossa hän oli, tiedustelin osaston kansliasta missä huoneessa Ivko oli ja minut ohjattiin huoneeseen 22. Astuessani sisälle näin heti Ivkon makaamassa sängyssään ja näky järkytti minua. En pystynyt estämään kyyneleiden tuloa silmiini. Ivko makasi kalpean oloisena sängyssään, hänellä oli niskatuki ja kasvoissaan haavoja ja ruhjeita.

- Hei, sanoin Ivkolle.

- Hei, Ivko vastasi ja otti kädestäni kiinni.

- Olet aika pahan näköinen, miten voit?

- Ei tässä mitään ihmeempiä, pää särkee hiukan ja niska.

- Mitä sinulle sitten oikein tapahtui?

- Olin viemässä paketteja ja kapealla kadulla toinen kuski ajoi suoraan perään. Minulla ei siinä vaiheessa ollut enää turvavyötä, koska olin juuri nousemassa autosta ja sen takia loukkasin sitten itseni.

- Kuinka se toinen kuski voi olla noin pihalla?

- Hän oli todellakin aivan seniili ja liikkeellä vielä sellaisella katumaasturilla.

- Mitä lääkärit sanoivat, kauanko joudut olemaan täällä?

- Vain huomiseen. Ei minulla mitään pahempaa ole, vain lievä aivotärähdys. Niska on hieman kipeä ja se kuvattiin, mutta ei siinä ole mitään muuta ole kuin venähdys.

- Onneksi, olisi voinut käydä huonomminkin.

- Niin, ei tästä seuraa kuin viikon sairasloma ja sitten pitäisi kaiken olle kunnossa.

- Miten autollesi kävi?

- Se on pakko viedä korjattavaksi, takaosa on aika pahan näköinen, mutta siitäkin selvitään, kun takaovet vaihdetaan. Sen toisen kuskin vakuutus tietysti maksaa kaiken.

- Kuule, Ivko sanoi sitten vakavana, pääsen jo huomenaamulla täältä pois, mutta lääkärit sanoivat, että minulla pitäisi olla joku, joka hakee pois, koska minua voi vielä huimata melko paljon. Voisitko sinä mitenkään tulla?

- Tietysti, tulen mielelläni. Mihin aikaan suunnilleen pääset pois?

- Lääkäri käy kai siinä yhdeksän aikaan, joten kymmeneen mennessä pääsen varmasti lähtemään.

- Tulen sitten puoli kymmenen aikaan, sopiiko se?

- Sopii hyvin.

- Kuule, haluaisitko jotain sairaalan kaupasta, vaikka jotain juotavaa?

- Hmm, ehkä tosiaankin jotain mehua tai vastaavaa.

- Selvä, käyn nopeasti siellä, sanoin ja lähdin käymään sairaalan pohjakerroksessa olevassa kaupassa, Siellä oli myynnissä samaa mehua, jota Ivkolla oli usein omassa jääkaapissaankin. Ostin sitä pari pulloa ja kiiruhdin takaisin Ivkon luo.

- Kiitos, Ivko sanoi, kun annoin hänelle mehut.

- Jäin Ivkon luo vielä joksikin aikaa, kunnes hän vaikutti hieman väsyneeltä.

- Minun pitää varmaankin lähteä, vaikutat siltä, että haluaisit nukkua.

- Niin, sain jotain kipulääkettä ja se tekee olon hieman uneliaaksi.

- Tulen huomenna sitten.

- Huomiseen, Ivko sanoi ja puristi kättäni. Hän veti kädestäni minut luokseen ja antoi minulle pienen suudelman.

- Rakastan sinua, hän sanoi hiljaa.

- Minäkin rakastan sinua, vastasin ja lähdin kotia kohti.

Olin koko loppupäivän aivan poissa tolaltani. Oli todella kamalaa nähdä normaalisti niin energinen ja iloinen Ivko tuossa tilassa. Samalla mieleni täytti ajatus siitä, kuinka hirveää olisi menettää Ivko kokonaan.